Kirjailijan mieli

Hiljattain tuli tieto, että Isä Malakain silmät -äänikirja ilmestyy ensi vuoden puolella myös Tanskassa, Puolassa ja Hollannissa. Kaikki nuo kielialueet ovat minulle uusia, joten kyseessä on loistouutinen!  Meillä Isä Malakaista ovat kirjoittaneet ainakin Kirjapöllö ja Järjellä ja tunteella -blogit. Mikäli haluat koekuunnella ensimmäisen episodin, se onnistuu toistaiseksi esimerkiksi täällä. Olin vaimoni Tiina Hautalan kanssa jokin […]

Miesten pahuudesta

Isä Malakain silmät -tarinan syntyhistoria on poikkeuksellinen. Ensimmäisessä yhteydenotossa Storyteliltä esitettiin toivomus, että kirjoittaisin kauhutarinan, joka vetoaisi nimenomaan nuoriin miehiin. En ole oikein koskaan osannut ajatella tarinoilleni mitään tiettyä lukijakuntaa, mutta otin ohjeen löyhäksi lähtökohdaksi. Kuten usein käy, ulkoa annettu näkökulma alkoi pian muuttua vankilasta inspiraationlähteeksi. Minulla oli varastossa yli vuosikymmenen takaa näytelmäkäsikirjoitus nimeltään Raskain […]

Isä Malakain silmät

Me olemme ne, joita ei ole olemassa. Ja meitä on monta. Pelkästään äänikirjana ilmestyvä tarinani Isä Malakain silmät on julkistettu ja on nyt kuunneltavissa Storytelissa (rekisteröitymällä palvelua voi kokeilla ilmaiseksi). Isä Malakain silmät on tuotannossani poikkeus monellakin tavalla. Ensinnäkin kyseessä on riivaustarina eli lähdin kirjoittamaan klassisesta kauhugenren aiheesta, demoneista ja papeista ja sen sellaisesta. Päätin […]

Pellen paluu

Ensimmäiset muistoni Stephen Kingin Se-nimisestä romaanista eivät liity itse kirjan lukemiseen, vaan erään ystävän suullisiin tiivistelmiin tarinan karmivimmista huippukohdista. Vuosi oli 1986 tai -87 ja, mikäli oikein muistan, luin romaanin itse vasta, kun se ilmestyi suomeksi vuonna 1988. Olin tuolloin jo lukenut Kingiä englanniksi (suomentanutkin ruutupaperivihkoon), mutta yli tuhatsivuinen Se vaikutti kaiketi liian suurelta haasteelta. […]

Kirjoitusoppaiden Äiti

Kun kirjoittaa montaa tarinaa ja vieläpä moneen eri tarkoitukseen, tulee aika lailla selväksi tämä: tarinoilla on todellakin metarakenne, jota ei voi sivuuttaa, jos haluaa luoda toimivan kertomuksen. Olen vähitellen vakuuttunut siitäkin, ettei tämä rakenne ole pohjimmiltaan edes varsinaisesti opittu, vaan on tulosta maailmassa olemisesta, mutta siitä lisää myöhemmin. Joseph Campbell teki tunnetuksi käsitteen monomyytti, joka […]

Hyönteisiä hiuksissa

Verkkoläsnäoloni on ollut epämuodikkaasti viime aikoina nollassa, mutta muuten olen ollut poikkeuksellisen ahkera muurahainen. Sain juuri valmiiksi kymmenenosaisen kauhutarinan, joka julkaistaan äänikirjana Storytel-palvelussa ja olen siitä lievästi sanottuna innoissani. Tarinan nimeä tai muutakaan en vielä paljasta, mutta palaan aiheesen heti, kun jutun markkinointi lähtee käyntiin. Äänikirjaformaatti ja poikkeuksellinen rakenne (episodimuoto) veivät kirjoittamisen sekä tutuille että […]

Worldcon 75 programme

Worldcon 75 is approaching fast and I’m excited to be part of the programme! Details here (NOTE! Change of room for Finnish horror panel on Sat. at 1:00 PM: new venue is Hall 3.2.) FRIDAY, AUGUST 11, 2017 Kaffeeklatsch: Marko Hautala 1 hour, 4:00 PM – 5:00 PM | Messukeskus, Holiday inn cabinet – 9th […]

Mikä kasvaa pinnan alla?

Jukka Laajarinteen Pinnan alla pimeä -romaanissa on huikea ajatus niin sanotuista psyykkisistä epidemioista. Ne ovat kollektiivisia ilmiöitä, jotka leviävät kuin kulovalkea ja joita vastaan ei voi taistella järjen keinoin: Kun yksi tekee jotakin, hänen seuralaistensa taipumus tehdä samoin kasvaa. Kun yksi tilaa ravintolassa jälkiruokaa, muutkin samassa pöydässä tilaavat. Joukkosielu syö enemmän kuin yksilöt söisivät. Joukkosielu […]

Kesä, Tuska ja Worldcon

Kirjailijan kesästä on loma kaukana. Kaksi deadlinea puskee päälle ennen elokuuta ja niiden jälkeen jatkuu seuraavan romaanin kirjoittaminen. Pari esiintymistäkin on listalla, ensimmäinen aivan pian eli kahdettakymmenettä vuottaan viettävän Tuska-festivaalin paneeli otsikolla Helvetin mustaa pt. 2 (ykkönen oli viime vuonna). Paneelia vetää kansainvälisestikin meritoitunut metallitutkija Toni-Matti Karjalainen ja lisäkseni keskustelemassa ovat Radio Rockin toimittaja Laura […]

Kahvia ja kuolemaa

Vaimoni Tiina Hautala on mukana End Notes: Ten Stories about Mourning, Loss and Commemoration -antologiassa, jonka julkistamistilaisuus Hullin yliopistossa tarjosi hyvän tekosyyn vierailla Britanniassa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen (Hull on Britannian kulttuuripääkaupunki vuonna 2017). Samalla tapasimme vanhoja kirjallisia ystäviä eli Steve Deardenin ja Kath McKayn, joka on Hard Wired -romaanin myötä laajentanut ilmaisunsa runoudesta […]

Myyttejä ja spefiä Lukutilassa

Kävin Jyväskylässä Lukutila-kirjallisuustapahtumassa paneelikeskustelemassa Pasi Ilmari Jääskeläisen, J.S. Meresmaan ja Katri Alatalon kanssa. Esiin tuli mielenkiintoisia näkökulmia, joita pohdin vielä kotimatkallakin ja osan pohdinnoista siirrän tänne. Ennen omaa paneeliamme näin myös Aleksis Salusjärven vetämän keskustelun, jossa puhuttiin lukemisen tärkeydestä. Timo Parvela kertoi kuulleensa aiheeseen perehtyneeltä tutkijalta (en ehtinyt kysyä henkilön nimeä), että ”tarinavajaus” aiheuttaa maailmankuvan sekavuutta. […]