Marko Hautala

Isä Malakain silmät

Me olemme ne, joita ei ole olemassa. Ja meitä on monta.

Pelkästään äänikirjana ilmestyvä tarinani Isä Malakain silmät on julkistettu ja on nyt kuunneltavissa Storytelissa (rekisteröitymällä palvelua voi kokeilla ilmaiseksi).

Isä Malakain silmät on tuotannossani poikkeus monellakin tavalla. Ensinnäkin kyseessä on riivaustarina eli lähdin kirjoittamaan klassisesta kauhugenren aiheesta, demoneista ja papeista ja sen sellaisesta. Päätin kuitenkin lähestyä aihetta epätavallisesta kulmasta.

Riivauskauhun peruskuva on sängyllä venkoileva nuori nainen, jota katoliset papit yrittävät pistää järjestykseen (se on toistunut ainakin Ray Russellin The Case Against Satan -romaanista William Peter Blattyn Manaajan kautta jopa Paul Tremblayn sinällään uusia uria luotaavaan A Head Full of Ghosts -teokseen).

Päätin jo ennen kuin olin kirjoittanut ensimmäistäkään riviä, että tätä kuvaa ei tarinassani ole. Mielestäni ”nuori nainen vastaan papit” -asetelma on kulunut ja menettänyt paljon kulttuurista relevanssiaan. Päätinkin että nykyversiossa demonisen riivauksen kohde on pikemminkin nuori mies.

Tarinassa käsitellään myös demoneja ja manaajapapin hahmoa päivitetystä näkökulmasta. Isä Malakai on entinen jesuiitta ja katolisen kirkon manaaja. Hän on kuitenkin muuttanut toimenkuvaansa nykyaikaan sopivammaksi.

Sen sijaan, että Isä Malakai manaisi demoneja riivausoletetuista, hän pikemminkin manaa niitä asiakkaisiinsa. Jos ihminen on kadottanut inspiraationsa, itsevarmuutensa tai hänen tunne-elämänsä haittaa menestymistä elämässä, demonit voivat auttaa tehokkaammin kuin yksikään self help -opas tai personal trainer.

Tämän tarinan kanssa oli poikkeuksellisen hauskaa. En ole koskaan kirjoittanut tekstiä suoraan ääneen luettavaksi, joten se toi työhön aivan uuden sävyn.

Lisäksi tarinan perusasetelma oli omiaan viemään paikkoihin, joissa en ole romaaneissani juuri käynyt. Mustan huumorin ja psykologisen realismin lisäksi se johdatti todella pahaenteisiin tunnelmiin ja, mikä tärkeintä, kirjoittaminen sujui välillä kuin itsestään, aivan kuin joku muu olisi kirjoittanut puolestani. Mikä tietysti sopii aiheeseen.