Rakastan kirjallisuuden kääntäjiä, tuota alipalkattua ja päähänpotkittua kulttuuriammattilaisten joukkoa, joka mahdollistaa esimerkiksi sen, että me suomalaiset voimme lukea Mo Yania tai Haruki Murakamia.

Olen käynyt viestinvaihtoa Kuokkamummon mainion kääntäjän Jenni Salmen kanssa. Esiin nousee jälleen mielenkiintoisia ja odottamattomia asioita.

Kun 80-luvun suomalainen hyvinvointivaltiotodellisuus siirretään Yhdysvaltoihin, kyseessä on paljon muutakin kuin sanakirjan kanssa kamppailua. Nimi Kekkonen ei tarkoita siellä tietenkään mitään, mutta meillä se herättää silmänräpäyksessä henkiin menneen maailman, jossa poliitikkomme pussailivat vodkahönössä neuvostojohtajia suulle.

Granny Hatchet tulee olemaan monella tavalla toinen romaani kuin Kuokkamummo. Alkaen vaikkapa siitä, että hathcet on vähän eri asia kuin kuokka.

Tulevana perjantaina 30.1. (huomenna!) esiinnyn Juha-Pekka Koskisen kanssa Hämeenlinnassa Perjantaiparlamentissa (Johannes Ojansuun vetämä tapahtuma, joka on saanut kulttuuriteko -palkinnon).

Keskustelumme teemana on ihmisessä piilevä, salattu toisenlaisuus joka tekee meistä paitsi kiinnostavia niin myös pelottavia olentoja. Miten kaunokirjallisuus voi tavoittaa ihmispsyykeen vauriot tavalla johon tieteellinen tarkastelu ei ylety.

Sopii minulle.