Elokuussa ilmestyvän romaanin vedokset on tarkistettu ja sinne se nyt sitten lähtee. Oikeastaan ennakkokappale meni jo painoon. Kyseessä on siis kirjailijan tervehdyksellä varustettu erikoispainos, joka lähetetään median edustajille jo ennen kirjan ilmestymistä, mutta eilen Tammen pressissä kuulin, että sitä on tänä kesänä jaossa rajattu määrä myös kenelle tahansa, joka sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Lisätietoja luvassa kesäkuun loppupuolella!

Horror Writers’ Association jakoi kansainväliset Bram Stoker Awardit jo jokin aika sitten, mutten ehtinyt täällä asiasta vielä kirjoittaa. Kaikki palkitut ja ehdokkaat nähtävissä esimerkiksi täällä, mutta nostan esiin pari mielenkiintoista tapausta.

Superior Achievement in a Novel -kategoriassa on oikeutetulla ykkössijalla Paul Tremblay omaperäisellä riivausromaanillaan A Head Full of Ghosts. HWA:n jäsenenä äänestin itsekin tuota romaania, mikä ei liene blogin lukijoille yllätys. Minulle ehdottomasti mielenkiintoisimmat tulossa olevat englanninkieliset romaanit ovat Tremblayn pian ilmestyvä Disappearance at Devil’s Rock sekä hyytävän Dark Matter -romaanin kirjoittaneen Michelle Paverin Thin Air (Himalajalle sijoittuvat aavetarina!).

Yksi Bram Stoker Award pisti mietteliääksi: käsikirjoitusgategorian voitti David Robert Mitchell elokuvasta It Follows. Mitchell myös ohjasi elokuvan, joten kunnia hienosta kauhuelokuvasta meni oikeaan osoitteeseen, mutta ehkä tässä tapauksessa suurin vahvuus ei ollut käsikirjoitus, vaan sinällään hyvin yksinkertaisen idean loistokas kuvallinen toteutus.

Itse asiassa käsikirjoituksesta on käyty polemiikkiakin: Quentin Tarantino piti elokuvasta, mutta kritisoi joitakin epäloogisuuksia (tiivistelmä Tarantinon kommenteista ja Mitchellin vastaus täällä).

Tarantino on tietysti teknisesti oikeassa, mutta itse olen kyllä Mitchellin puolella. Jos tekijällä on visio ja hän pysyy sen perusluonteelle uskollisena, logiikalla ei ole niin väliä. Kiinnostavin taideteos on eräänlainen assosiaatioiden ja ideoiden pyörremyrsky, jolla on kyllä tunnistettava muoto mutta jonka yksittäiset osaset kieppuvat välillä minne sattuu. Logiikkaa voi sitten hakea vaikka Tetriksestä.