Kuokkamummon syyskuun 22. päivä ilmestyvän englanninkielisen version The Black Tongue -tekijäkappaleet ovat saapuneet. Romaanin ennakkolukukappaleita on jo arvioitukin ja se on mukana Goodreadsin Book giveaway -kampanjassa.

Olen yleensä sitä mieltä, ettei vanhoja tekeleitä kannata jäädä ihastelemaan, vaan aina jatkaa uuden luomista. Tämän englanninkielisen version kohdalla piti kuitenkin pysähtyä hetkeksi. Äänikirjaversio tuli jo aiemmin ja kuuntelin siitä ensimmäisen luvun automatkalla.

Siellä dramaattisen luennan välissä on niitä lapsuuden paikkoja, joiden ei koskaan pitänyt olla kirjoittamisen arvoisia. Kuten kai kaikki pikkukaupunkien lähiöteinit, minäkin ajattelin, että oma kasvuympäristö oli paikka, jossa ei voinut tapahtua mitään merkittävää ja josta piti päästä pois, sinne missä oikea elämä on.

Enpä olisi uskonut. Äänikirjaa kuunnellessa tuli positiivisen epätodellinen tunne. Sama toistui, kun pitelin käsissäni printtiversiota. Olkoon sitten isopäistä, mutta aion olla tästä nyt hetken mielettömän ylpeä.

Ylpeä olen myös uudesta suomalaisesta kauhukulttuurijulkaisusta, vaikkei minulla mitään tekemistä sen kanssa ole.

Kuolleen silmät -lehden ensimmäinen numero saapui ja täytyy sanoa, että se ylitti kaikki odotukset. Onhan saralla aiemminkin hyvää tehty, mutta tässä on jotenkin kaikki kohdallaan, sisällöstä ulkoasuun. Myös lehden nimi on oiva viittaus perinteeseen: Kuolleen silmät on myös Kristian Korpin eli Mika Waltarin vuonna 1926 ilmestyneen kauhutarinakokoelman nimi.

Lehden esipuheessa päätoimittaja Janne Järvinen mainitsee muinoin Suomessa ilmestyneen Gorehound-zinen ja toivoo, että Kuolleen silmät tavoittaisi tulevaisuudessa edes osan kyseisen lehden meiningistä.

Kaikki kunnia Gorehoundille, joka oli oman splatterpunk-aikansa edustava lapsi, mutta kyllä Kuolleen silmät menee aivan toiselle tasolle jo ensimmäisellä numerollaan.