Tänä tapahtumantäyteisenä vuotena ajantaju on vääristynyt, joten tuntuu melkein jo kaukaiselta asialta, että toimitin kauhuantologian Valkoiset varpaat.

Siitä muistutti Villasukka kirjahyllyssä -blogin arvio. Kokoelmasta on muutenkin paljon mielenkiintoisia kritiikkejä, joissa kukin lukija on löytänyt oman suosikkinsa hyvin erilaisten kirjailijoiden kontribuutioista (ainakin Risingshadow, Kirjakko ruispellossa, Aavetaajuus ja Lukupino ovat lausuneet perustellut ja keskenään osin mukavan ristiriitaiset tuomionsa).

Ilahduttavaa myös, että toimittajan esipuhe on monien arvioiden perusteella luettu ja laitettu vakavaan pohdintaan. Kauhugenre kärsii poikkeuksellisen paljon yksinkertaistetuista stereotypioista, ja yksi Valkoisten varpaiden julkaisemisen taka-ajatus olikin avartaa lukijoiden suhtautumista lajityyppiin.

Ja jotakin suomalaisessa kirjallisuudessa on toki tapahtumassa. Hesarissa julkaistiin juuri kritiikki Tuomo Jäntin teoksesta Talven hallava hevonen, joka kuulemma liikkuu perin goottilaisissa sävyissä ja menee lukulistalleni välittömästi (arvion otsikosta ei kannata välittää mitään. Hesarissa on tullut tavaksi otsikoida kritiikit negatiivisen kautta).

Tätä lajia tulee varmasti lisää ja hyvä niin. Lennart Meri kuulemma totesi joskus 90-luvulla, että Virossa on viskiä ja mafia, niin kuin normaalissa läntisessä demokratiassa kuuluukin. Samaten normaaliin kirjallisuuskenttään kuuluu kauhuteoksia laidasta laitaan.

Ja tähän loppuun vielä Valkoiset varpaat -hengessä yhden antologian kirjailijan lukunäyte. Jos saan joskus valita, kuka lukee teoksiani äänikirjoiksi, olen Sami Hilvoon yhteydessä välittömästi!