Marko Hautala

Epätodennäköinen aave

Lapsena ja teini-iässä kesät määrittyivät usein luettujen kirjojen ja kuunnellun musiikin kautta. Tämän kesän kirjoista myöhemmin, mutta pitkästä aikaa mukana on myös bändi, jonka koko tuotannon olen kuunnellut läpi jo useampaan kertaan.

Tuska-vierailuni yhteydessä minua neuvottiin katsomaan Ghostin keikka, vaikka aluksi ajattelin jättää väliin. Kannatti katsoa.

Ghostin menestystarina on niin epätodennäköinen, etten nyt äkkiä keksi ainakaan metallimusiikin osalta vastaavaa. Maskeeratun bändin nokkamies on esiintymisasunsa perusteella saatanallinen vastapaavi. Ensimmäinen täyspitkä albumi Opus Eponymous on tavallaan 80-luvun Mercyful Fate -pastissi. Ehdottomasti marginaaliyleisön tavaraa, ulkopuolisten silmissä varmasti mitä hillittömintä hupiosastoa.

Uusin albumi Meliora on kuitenkin käsittämätön menestys. Olen yrittänyt analysoida epätodennäköisen suosion syitä. Huipputuotanto ja muu studiohifistely on oma sarkansa, mutta marginaaliestetiikka teksteineen on muullakin tavalla käännetty varsin nerokkaasti suuren yleisön korvalle sopivaksi.

Paljon kiteytyy tarttuviin melodioihin yhdistetyissä teksteissä. From the Pinnacle to the Pit periaatteessa toistaa miltonilaista taivaasta helvettiin -tarinaa, mutta sen poppikoukku sopii sanojensa puolesta vähän kenen tahansa muuttuviin elämäntilanteisiin, oli kyse teinistä tai toimitusjohtajasta: You are cast out from the heaven to the ground / blackened feathers falling down.

Cirice-kappaleessa Saatana viettelee uhriaan, mutta tällaisillä riveillä kyllä itketettiin täysiä areenoja teinifaneja joskus muinoin: I can feel the thunder that’s breaking in your heart / I can see through the scars inside you (kannattaa katsoa kappaleen retrohenkinen video).

Ja sitten se balladihitti He is, jossa nuoret rakastavaiset kävelevät taloon autioon, vaikka sanamuoto kuuluukin two starstruck lovers reaching out / to the beast with many names ja lopulta sitten hypätään kielekkeen yli tyhjyyteen.

Mahtavaa! Ja miksi tämä kaikki kiinnostaa keski-ikäistä kirjailijaa? Siksi että kuvaston perusta on vankasti kirjallisessa perinteessä. Gotiikassa ja romantiikassa ja dekadenssissa ja kaikessa siinä vastavalistuksellisessa (ei poliittisessa mielessä) paatoksessa, joka on elänyt kulttuurissa läpi vuosisatojen ja josta minunkin kirjojeni perusvire ammentaa.