Roomassa on havahduttava paikka nimeltä Cripta dei Capuccini.

Se on kapusiinimunkkien kirkon alla sijaitseva krypta, jossa kaikki kattokruunuista alttareihin on rakennettu ihmisen luista (vastaavia on myös Palermossa ja Prahan lähellä Kutná Horassa). Roomassa kävijää tervehtii kuuluisa teksti: Kerran olimme kuin sinä nyt, kerran sinä olet oleva kuin me nyt.

Pyhäkkö aiheuttaa mielenkiintoisen henkisen riitasoinnun. Lantioluista tehty alttarin kaari ja kalloilla vuoratut seinämät ovat kauniita, kammottavia ja jopa jotenkin banaaleja, samalla tavalla kuin vaikkapa pullonkorkeista rakennettu henkilöauto. Kokonaisvaikutelma on vertaansa vailla.

Ei ihme, että monet kirjailijat ovat kirjoittaneet Cripta dei Capuccinista. Itse asiassa ensimmäinen kirjallinen maininta luutaideteoksista on Markiisi de Sadelta, joka raportoi paikasta vuonna 1775:

Jokaisessa syvennyksessä ja jokaisen holvikaaren alla on hyvin säilyneitä luurankoja aseteltuina erilaisiin asentoihin, jotkut makuulleen, jotkut saarnaamaan, jotkut rukoilemaan. En ole koskaan nähnyt mitään hätkähdyttävämpää.

Mark Twain (1869) kirjoittaa yhden muumioituneen vainajan naurusta:

Huulet olivat vetäytyneet keltaisten hampaiden päältä; ajankierron läpi säilynyt paikalleen jähmettynyt outo nauru, kokonaisen vuosisadan ikäinen! Se oli mitä iloisin nauru, ja samalla kammottavin mahdollinen. Ajattelin, että tämän vanhuksen on täytynyt viime hetkillään henkäistä aivan erinomainen kasku, sillä hän ei vieläkään ollut herennyt nauramasta.

Nathaniel Hawthorne kirjoittaa paikan aiheuttamasta järkytyksestä The Marble Faunissa (1860):

Luojalle kiitos sinisestä taivaasta! On katsottava ylös pitkään, jotta voi saada takaisin uskonsa. Ei kukaan voi tuntea sielun ikuisuutta täällä, missä kauhulle pyhitettyjen kappelien alttaritkin ovat ihmisluukasoja.

Minulle kokemus oli hämmentävä, mutta myös lohduttava ja rauhoittava.

Luin käynnin jälkeen Carmine Antonio de Filippis -nimisen kapusiinimunkin kirjoituksen, joka oli yhtä aikaa syvämietteinen ja jopa hauska. En ollut yllättynyt. Jo siellä kryptan rauhallisessa, viileässä hämärässä tiesin ymmärtäväni näitä luistarakentajia poikkeuksellisen hyvin.