On romaaneja, joista ei oikein voi kertoa muuta kuin premissin. Michel Faberin Under the Skin on sellainen (ilmestynyt suomeksi vuonna 2001 nimellä Lihaa ja verta). Tästä huvittaisi kirjoittaa paljonkin, mutta hillitsen itseni ja kerron vain sen alkuasetelman:

Romaanin päähenkilö on nainen, joka etsii kyytiinsä lihaksikkaista miespuolisia liftareita. Tästä yksinkertaisesta lähtökohdasta kasvaa tarina, jonka käänteitä ei ihan helposti osaa ennakoida, ellei joudu tahtomattaan spoilerin uhriksi (nettihauissa yksi paljastus lävähtää silmille jo tulosten esikatselussa, mikä varoituksena).

Miten tätä nyt sitten luonnehtisi? Kauhuromaani? Tieteisromaani? Kumpi vain kävisi, oikeastaan. Kyseessä on kuitenkin teos, jota ei ole ilmeisesti haluttu lokeroida mihinkään genreen. Selkein merkki tästä on, että monessa paikassa romaania kuvaillaan lajityyppinimien sijaan sanalla ”surrealistinen”.

Mielenkiintoista. Milloin genre-elementistä tulee surrealismia? Ääripäissä päätös on tietysti helppo. Isaac Asimov on scifiä, William Burroughs surrealismia. Mutta suuri osa mielenkiintoisesta kirjallisuudesta häilyy siinä välillä. Under the Skin on kuitenkin aika selvästi genrekirjallisuutta. Surrealistiseksi romaaniksi sitä halutaan kutsua varmaankin siksi, että genrekirjallisuuden usein katsotaan olevan vähän hölmöä. Under the Skin ei missään nimessä ole hölmö, vaan monitasoinen, järkyttävä, hypnoottinen ja moraalipohdinnoiltaan äärimmäisen monisäikäinen teos. Tästä johtuen (näin kai logiikka toimii?) sen ilmeisimpienkin genre-elementtien täytyy olla surrealismia.

Samapa tuo, näin lukijan kannalta. Kirjailijana kuitenkin ymmärrän yskän. Kunnianhimoisia romaaneja ei aina kannata lokeroida mihinkään lajityyppiin. Pahimassa tapauksessa nimittäin käy niin, että perinteistä metrilautaa haluavat genreihmiset haukkuvat ja valtavirtakirjallisuudesta pitävät eivät halua edes antaa mahdollisuutta, kun teoksessa on väärä leima. Siksi rajatapausten markkinointi on tarkkaa puuhaa.

Under the Skin -romaanista on tehty myös elokuva (2014, ohj. Jonathan Glazer). Kyseessä on kuulemma selkeästi taide-elokuva, joka poikkeaa juonitasolla kirjasta aika paljonkin. Jo Scarlett Johanssonin laittaminen päärooliin on romaanin näkökulmasta yllättävä valinta. Tunnelma näyttää kuitenkin olevan samalla taajuudella, joten tämä toimikoon nyt myös romaanin trailerina: