Marko Hautala

He eivät tienneet mitä tekivät

Troijan sotaa ohjasivat hallusinaatiot. Ja sotilaat, joita ne ohjasivat, eivät olleet lainkaan niin kuin me. He olivat yleviä automaatteja, jotka eivät tienneet, mitä he tekivät.

Kuulin opiskeluaikoina Julian Jaynesin teoriasta, jonka mukaan Troijan sankarien ajan kreikkalaisilla ei ollut subjektiivista tietoisuutta lainkaan. Ajatus vaikutti täysin sekopäiseltä, joten en koskaan lukenut kirjaa. Hiljattain sain tietää, että teoriaa pohditaan edelleen täysin vakavissaan, joten pakko se oli hankkia.

Richard Dawkins on kuulemma sanonut, että Jaynesin ajatus on joko täyttä roskaa tai osoitus poikkeuksellisesta teoreettisesta neroudesta. Välimuotoja ei ole. Olen täysin eri mieltä, sillä The Origin of Consciousness in the Breakdown of the Bicameral Mind (1976) on niin pirun hyvin kirjoitettu, että se laajentaa tajuntaa takuuvarmasti, vaikka pääteesi olisi kuinka metsässä.

Jaynesin ajatus tiivistettynä on, että tietoisuus ei ole lainkaan välttämätön edellytys päämäärätietoiselle toiminnalle. Esimerkkinä Jaynes antaa autolla ajamisen: pysymme vallan hyvin tiellä ja osaamme reagoida mahdolliseen törmäysvaaraan, vaikka kävisimme samalla mielenkiintoista keskustelua, joka vie kaiken tietoisen huomiomme. Jaynesin mukaan jopa kokonaisia sivilisaatioita on rakennettu vastaavassa ”unitilassa”.

Kuuluisimpana esimerkkinä Jaynes käyttää Homeroksen nimiin laitettua suullisen runouden klassikkoa eli Iliadia, joka hänen mukaansa on puhdasta toiminnan kuvausta vailla subjektiivisuutta. Ainoat ”psykologiset” kuvaukset liittyvät käskyttämiseen: se tai tuo jumala käskee henkilöä tekemään jotakin. Jaynesin mukaan tämä kuvaa esitietoisen mielen toimintaa.

Kun Akilles joutuu kriisitilanteeseen, jossa vaistomaiset ja mekaanisesti opitut toimintamallit lyövät tyhjää, hän ”kysyy jumalilta”, mitä pitää tehdä. Ja aivan kuin ääniä kuulevan skitsofreenikon tapauksessa nykyään, vastaus tulee puheena. Subjektiivista, introspektiivista tietoisuutta (awereness of the awereness of the world) ei kerta kaikkiaan ole vielä olemassa. Se syntyi asteittain paljon myöhemmin, yleistyvän kirjoitustaidon ja tiettyjen mullistusten myötä.

Luonnollisesti Jaynes esittää, että me nykyihmiset voimme vielä silloin tällöin kokea, miltä esitietoinen ”homeerinen” mieli tuntui. Hänen teoriansa itse asiassa perustuu osittain omaan kokemukseen. Jaynes oli nuorempana viettänyt pitkän ajan yksin pohtien tietoisuuden ja tietämisen ongelmia, kun hänet oli äkkiä säikäyttänyt käskevä ääni, joka sanoi include the knower in the known! Se oli kuulunut niin selvästi, että Jaynes oli kauhun vallassa etsinyt asunnostaan tunkeilijaa. Iliadin sankarit eivät Jaynesin mukaan pelänneet ääniä, sillä heillä ei ollut tietoisuutta, jonka autonomiaa ne olisivat uhanneet.

Loputtoman kiehtova ajatus.

Olen aiemminkin ihmetellyt, mihin ovat kadonneet tällaiset Jaynesin kaltaiset visionäärit. Nykyään ihmisen mielen ja tietoisuuden ongelmia tuntuvat pohtivan joko täydelliset hihhulit (kuten me kirjailijat) tai toisaalta aivokuvien loputtomien umpikujien kanssa hääräävät laboratoriohiiret, joilla ei ole tarjota minkäänlaista kokonaiskuvaa yhtään mistään. Olisi välillä parempi mennä nerokkaasti metsään kuin pitäytyä siinä, mitä ajan henki tai jokin muu ajatuspoliisi pitää faktoina.

Tämä innostunut vuodatus tuli nyt keskelle kiivasta kirjoitusrupeamaa, mutta nyt takaisin töihin. Onneksi Jaynesin kaltaisilla tieteentekijöillä on taipumus myös inspiroida omaa kirjoittamista!