Vaikka joskus toisin luullaan, kauhugenre ei todellakaan ole kaikkein helpointa kauppatavaraa sen kummemmin Suomessa kuin muuallakaan.

Mainio agentuurini Elina Ahlback Agency on kuitenkin saanut tahmeatkin dominopalikat kaatuilemaan, eli Kuokkamummo julkaistaan Yhdysvaltojen ja Saksan lisäksi myös Tsekeissä. Toivottavasti vastaavia uutisia tulee vielä lisää!

Mutta myöhäisherännäinen elokuvavinkki zombielokuvien ystäville. Tai ehkä varsinkin heille, joita aihe ei yleensä kiinnosta:

Kanadalainen Pontypool (2009) on ensimmäinen näkemäni zombielokuva, joka on tuonut George A. Romeron luomaan lajityyppiin oikeasti uutta näkökulmaa. Elokuva perustuu Tony Burgessin romaaniin ja lähestymistapa on niin vinksallaan, että ensimmäistä kertaa koin tämän lajin teoksessa oikeasti vilunväreitä (yleensä zombitouhu operoi lähinnä inhon ja väkivallan yhdistelmällä).

Pontypoolista ei viitsi paljastaa oikein mitään, mutta sanottakoon, että siinä epidemia leviää sanojen välityksellä (mistä elokuvan mainoslause shut up or die). Yleisesti voi kai sanoa, että elokuva on mestarillisesti näytelty ja että pitkälle yli puolenvälin se menee katsojan korvien väliin niin salakavalasti ja omaperäisen karmivasti, etten nyt heti muista vastaavaa. Eikä vaikutusta himmennä yhtään se, että elokuva on täynnä mustaa huumoria.

Raivostuttavan mikrohiukkasen verran Pontypool jää täysosumasta, mutta kyllä se tavallisen metrilaudan voittaa koska tahansa.

Kuten Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä Maggie osoittaa, zombielokuvassa haetaan jo perusmättämiselle vaihtoehtoja. Näytelmäpuolella se tehtiin jo vuosia sitten muun muassa ruotsalaisen Rikard Lekanderin kunnianhimoisessa zombispektaakkelissa Utbrott, jonka näin Uumajan Profilteaternissa.

Elokuvassa näköjään Pontypool teki saman jo ennen kuin ensimmäistäkään Walking Dead -jaksoa oli esitetty.