Vierailin viikonloppuna mainiossa Võtikveren kirjakylä -tapahtumassa Virossa. Siellä tapahtuman järjestäjä Imbi Paju esitti aiheellisen kysymyksen: Miksi hänen pitäisi lukea kauhukirjallisuutta, kun esimerkiksi Viron lähihistoria on täynnä todellisia kauhuja?

Hyvä kysymys.

Yksi nuoruuteni suosikkiromaaneista on George Orwellin Vuonna 1984, joka on ehdottomasti pelottava teos. Kauhuromaani se ei kuitenkaan ole.

Orwell oli pettynyt idealisti, mutta kauhutarinan logiikka on paljon primitiivisempi. Se kaihtaa yhteiskunnallisuutta, älyllistämistä ja kaikkea moraaliseen jalostukseen pyrkivää. Jos moisia asioita ilmenee, kauhutarinan täytyy ainakin teeskennellä, että kyseessä on vahinko. Moralistinen tai poliittisesti korrekti kauhutarina kompuroi jo lähtöruudussa.

Minua viehätti jo nuorena kauhutarinoiden rehellisyys.

Kun sanotaan, että ihminen on aina pohjimmiltaan hyvä, kauhutarina pyytää saada olla eri mieltä. Kun väitetään, että vanhemmat rakastavat lapsiaan ehdoitta, kauhutarina tietää paremmin. Kun näin koulujen alkamisen aikoihin julistetaan, että kiusaaminen on kitkettävissä ihmisten välisestä kanssakäymisestä, kauhutarina hytkyy epäkorrektista naurusta.

Jossakin sanottiin, että kauhutarina on aina siirtymäriitti tietoisuuteen.

Kuulostaa hyvältä, ehkä jopa todelta.