Marko Hautala

No mask!

Opettajaurani on hiipunut vuosi vuodelta, kun olen keskittynyt kirjailijuuden rahakkaaseen luksuselämään (kolkkoa naurua).

Yhtä kirjallisuuskurssia opetan kuitenkin edelleen, ja siitä johtuen palaan joka vuosi jo ammatillisista syistä tapaukseen Edgar Allan Poe. En valita, sillä Poe on monella tapaa mysteeri, sekä kirjailijana että ihmisenä. Ehkä tästä johtuen hän on päätynyt myös elokuviin ja toisten kirjailijoiden päähenkilöksi (esimerkiksi norjalaisen Nikolaj Frobeniuksen romaanissa Pelon kasvot).

Viime yönä luin poikkeuksellisen mainion Poe-aiheisen tarinan. Läheltä piti, ettei jäänyt lukematta, sillä kaksi ensimmäistä novellia ylistetyn John Langanin kokoelmassa The Wide, Carnivorous Sky and Other Monstrous Geographies oli niin huonoja, että ajattelin lopettaa alkuunsa. Onneksi en lopettanut, sillä Technicolor-niminen tarina on jotakin aivan muuta.

Ehkä juuri näivettyvään opettajarooliini vetosi se, että novelli on rakenteeltaan pitkä luento, jonka aiheena on Poen The Masque of the Red Death (uuden Jaana Kapari-Jatan suomennoksen mukaan Punaisen surman naamioleikki). Alkuperäinen tarinahan on pintapuolisesti yksinkertainen, mutta outoine värisymboliikkoineen lopulta hyvin kummallinen tapaus. Langanin novellissa luennoitsija lähtee analysoimaan Poen tarinan viimeistä, klassista virkettä:

And Darkness and Decay and the Red Death held illimitable dominion over all.

Huvittaisi melkein kertoa, mitä kaikkea Langan saa noista sanoista irti, mutta se pilaisi tarinan niiltä, jotka sen haluavat lukea. Sen verran sanottakoon, että novelli on yhtä aikaa sekä hieno kauhutarina että kirjallinen analyysi Poen roolista genren perinteessä. Melkoinen hattutemppu. Siitä innostuneena joudun lukemaan uudestaan sekä Langanin tarinan että Poen Punaisen surman.

Sopii mainiosti, sillä Poe on tällä hetkellä ajatuksissani myös toisesta syystä. Kirjoitan hänestä erääseen antologiaan, mutta siitä lisätietoja myöhemmin.