Vaimoni Tiina Hautala on mukana End Notes: Ten Stories about Mourning, Loss and Commemoration -antologiassa, jonka julkistamistilaisuus Hullin yliopistossa tarjosi hyvän tekosyyn vierailla Britanniassa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen (Hull on Britannian kulttuuripääkaupunki vuonna 2017). Samalla tapasimme vanhoja kirjallisia ystäviä eli Steve Deardenin ja Kath McKayn, joka on Hard Wired -romaanin myötä laajentanut ilmaisunsa runoudesta dekkareihin.

Kath oli myös järjestämässä Death Cafe -tilaisuutta. Kyseessä on kansainvälinen konsepti, jossa juodaan kahvia ja puhutaan kuolemasta. Vaikka tapahtumapaikka oli yliopistokampuksen kahvila, paikalla oli kaikenikäisiä ihmisiä hyvin erilaisista taustoista, muun muassa arkeologeja, joiden kanssa kävin mielenkiintoisen keskustelun erään suomalaisen muinaishaudan tiimoilta (liittyy tai ei liity tarinaan, jota olen kirjoittanut jo jonkin aikaa).

Death Cafen yhteydessä tapahtui myös omituinen välikohtaus. Jossakin vaiheessa kahvilan työntekijä otti tapahtuman julisteet pois. Hän pahoitteli toimenpidettä ja sanoi, että asiakkailta on tullut valituksia. Ilmeisesti kuolema-sana oli valitusten syy.

Tällaiseen törmää nykyään vähän liian usein. Jos jossakin nähdään jotakin ahdistavaa, sen aiheuttaja pitää lähtökohtaisesti saada pois silmistä ja maailmasta. Kauhukirjailijana en osaa antaa tällaiselle logiikalle oikein mitään arvoa. Omassa elämässäni monet tärkeimmistä ja kasvattavimmista kokemuksista ovat liittyneet ahdistaviin kokemuksiin, mutta jokainen elää tietysti tyylillään.

Kevääni on kulunut kolmen suurehkon kirjoitusprojektin parissa, joista erikoisin on helsinkiläisen Truescapen ja taannoisen Kuokkamummo-polunkin tehneen Pimeä Productionsin yhteistyökuvio. Lukupuolella taas olen pitkästä aikaa höynähtänyt tietokirjapuoleen, joten moni mielenkiintoinen romaani on jäänyt lukematta. Suomalaisista mainittakoon esimerkiksi Tiina Raevaaran Veri joka suonissasi virtaa ja Jukka Laajarinteen Pinnan alla pimeä.

Jälkimmäisessä on kuulemma kyse jungilaisten ajatusten siirtämisestä kauhutarinaan, mikä kiinnostaa kovasti. Jung on muutenkin tullut viime aikoina esiin yllättävissäkin yhteyksissä (ehkä näkyvimmin Jordan B. Petersonin ajattelussa). Jung oli pitkään jonkinlaisessa akateemisessa pannassa ja sai arvostusta lähinnä utuisissa new age -henkisissä yhteyksissä. Nyt esimerkiksi jotkut evoluutiopsykologit ovat alkaneet tarkastella arkkityyppiteoriaa uudesta kulmasta.

Mutta sitten takaisin töihin.