Marko Hautala

Supatusta ilmaiseksi

Elokuussa ilmestyvän Kuiskaavan tytön ennakkokappaleita on lähetetty median edustajille, mutta muutoin sitä ei ole jaossa. Paitsi ensi viikonloppuna. Ja vielä ilmaiseksi.

Tai no, riippuu katsantokannasta: jos haluat oman kappaleesi, sinun pitää maksaa Tuska-festivaalin päivälippu lauantaina 2.7. ja tulla kuuntelemaan paneelikeskustelu Helvetin mustaa – pimeyden estetiikka nykymetallissa, jossa keskustelemme Titus Hjelmin, Kimi Kärjen, Matti Riekin ja Toni-Matti Karjalaisen kanssa otsikon mukaisista asioista Solmusali Stagella klo 15.30-16.15 (tarkka aika kannnattaa tarkastaa vielä).

Oma näkökulmani liittyy goottilaisen tradition vaikutteisiin metallimusiikissa. Mielenkiintoinen yhtymäkohta on siinäkin, että molemmat genret ovat olleet aina enemmän tai vähemmän suosittuja, mutta älykön roolia tavoittelevat ovat pysyneet niistä kaukana. On imagosytävällisempää kertoa nuoruutensa Camus– ja The Smiths -muistoista kuin Lovecraftiin tai Venomiin liittyvistä.

Mielenkiintoista on sekin, että molemmat genret menettävät osan viehätyksestään, kun niistä tulee liian suosittuja. Ne ovat parhaimmillaan piirun verran katveessa.

Mutta se tärkein: keskustelun jälkeen on jaossa 50 kappaletta Kuiskaava tyttö -ennakkopainoksia first come, first served -periaatteella. Signeeraustakin saa pyytää. Saattaa tosin olla, että Tuskan kohdeyleisö muodostaa ennemmin jononsa samalla lavalla esiintyvän Anthrax-kitaristi Scott Ianin kuin suomalaisen kirjailijan eteen. Odotan kauhun ja innostuksen sekaisin tuntein.

Lisätietoja tästä ja Tuskan puhelavan muusta ohjelmasta täällä.