Tein viimeisen jakson kotikaupunkini kirjasto- ja kulttuuripalveluiden tilaamaan Kirjailijat karanteenissa -sarjaan. Se toi täysin uusia oivalluksia, esimerkiksi sellaisen aika itsestään selvän, että etäyhteyden kautta voin haastatella mielenkiintoisia kirjailijoita riippumatta siitä, missä päin maailmaa he ovat.

Pyrin seuraamaan Ellen Datlow’n (ja myös Paula Guranin) toimittamia antologioita, joissa on poimittu edustavia novelleja englanninkielisestä maailmasta. Niissä on aina helmiä, mutta Datlow’n The Devil and the Deep -kokoelmassa julkaistu Ray Cluleyn The Whalers Song -niminen novelli sai minut haalimaan käsiini kaiken, mitä hän on kirjoittanut (tai kaiken minkä olen löytänyt).

Cluley kirjoittaa hyvin erilaisia tarinoita, mutta niissä kaikissa on sama runollinen pohjavire, silloinkin kun tarina on hyvin toiminnantäyteinen. Hän on minulle yksi niistä kirjailijoista, joiden kohdalla on oikeastaan aivan sama, mikä tarinan premissi tai aihepiiri on. Esimerkiksi Water for Drowning -pienoisromaanin päähenkilö on paheellista elämää viettävä rockmuusikko, mikä ei tyypillisesti ole suosikkihahmoni tarinan näkökulmahenkilöksi. Tuossa romaanissa se kuitenkin toimii. Cluleyn skaala on muutenkin laaja. British Fantasy Awardin voittanut Shark! Shark! on kokeellista metakauhua, kun taas Beachcombing on perinteinen ja aidosti liikuttava kasvutarina, jossa lapsi kohtaa ensimmäistä kertaa maailman pahuuden.

Voisin kertoilla Cluleyn tarinoista vaikka kuinka pitkään, mutta ehkä on parempi kuunnella häntä itseään.