Marko Hautala

Maaseudun pelottavat juntit

Käärinliinat ilmestyy syksyn puolella Saksassa. Sen kunniaksi maaseutuun liittyvä anekdootti romaanin kirjoittamisen ajalta.

Olin matkalla ystävieni kesäpaikkaan, johon olin saanut luvan mennä työskentelemään. Matkalla näin tien vieressä kyltin, jossa luki Eläintäyttämö. Yksi Käärinliinat-romaanin yksityiskohta liittyy kissojen muumioimiseen. Olin kyllä jo lukenut aiheesta jonkin verran, mutta lähinnä muinaisten egyptiläisten näkökulmasta, joten ajattelin nykyaikaisen taksidermistin osaavan ehkä kertoa jotakin tarpeellista. Niinpä päätin tehdä pienen poikkeaman reitiltä.

Kävi niin kuin maalla usein käy: tie jatkui pitkään ja kapeni, kunnes alkaa huolestuttaa, että joku tulee vastaan eikä kaksi autoa mahdu ohittamaan toisiaan. Murehtiminen oli turhaa, sillä en nähnyt yhtäkään elonmerkkiä koko matkalla. Aloin katua sitä, että olin poikennut reitiltä ja tuhlannut kirjoitusaikaa typerän päähänpiston vuoksi.

Lopulta tie päättyi outoon joutomaahan. Paikalla oli tyhjältä vaikuttava talo ja muutama ränsistynyt ulkorakennus. Eläinten täyttämisestä ei näkynyt kylttiä tai mitään muutakaan. Heinän seassa oli puhki ruostuneita autoja ja maatalouskoneita. Nousin autosta ja huhuilin pari kertaa. Täydellinen hiljaisuus. Oli vielä valoisaa, mutta paikka oli silti ahdistava. Lohduton maaseuturappio yhdistettynä ajatukseen eläinten täyttämisestä alkoi mietityttää. Häivyin paikalta. Kun pääsin takaisin päätielle, olin sekä helpottunut että vähän häpeissäni.

Olin nimittäin langennut melkoiseen kliseeseen: maalaispelkoon. Se on niin usein toistuva aihio esimerkiksi elokuvissa, että voisi puhua jopa junttikauhun alalajista. Olkikoirat ja varsinkin Syvä joki ovat iskostaneet jo useamman sukupolven tajuntaan mielikuvan takamaiden luonnontilaan unohtuneista barbaareista (itse asiassa jälkimmäisen elokuvan kuuluisa squeal like a pig -repliikki tiivistää nerokkaalla tavalla maalaiskauhun ytimen). Texas Chainsaw Massacre ja The Wicker Man tarjoavat oman versionsa maaseudun idyllistä, jossa kaupunkilainen sahataan lihoiksi ruokapöytään tai uhrataan pakanajumalille, jotka sivistyksen jättömailla ovat tietysti vielä voimissaan.

Mielikuva ei kuitenkaan (eikä tietenkään) liity vain elokuviin. Hiljattaisen susikeskustelun aikaan puhuttiin lähinnä siitä, minkälaisia stereotyyppisiä ja fiktiosta juontuvia pelkoja ihmisillä on petoja kohtaan. Siitä ei puhuttu lainkaan, että samantyyppisiä ennakkoluuloja on maalla asuvia ihmisiä kohtaan.

Kun kaupunkilainen ohittaa jollakin lapinreissullaan tienposkessa suu auki toljottavan kumisaapasmiehen, nuo ennakkoluulot aktivoituvat välittömästi. Hänen näkökulmastaan kyse ei koskaan ole yksittäisestä eksentrikosta, vaan maaseudun tylsämielisestä sielusta, joka katsoo sameilla silmillään sivistynyttä kaupunkilaista kuin teuraaksi joutavaa muukalaista.