Kaksi vuotta sitten Storytel-palveluun kirjoittamani tarina Isä Malakain silmät tulee lukijapalautteissa edelleen vastaan ja se on käännettykin ainakin tanskaksi, hollanniksi ja ruotsiksi (oli vielä ainakin yksi kielialue, mutten muista mikä).

Siksi olikin hienoa päästä kirjoittamaan uusi tarina audiomaailmaan. Kaikki mitä tahdot ilmestyi jo marraskuun alussa, mutta erinäisistä syistä en ole ehtinyt sitä juuri mainostamaan.

Tarinassa on kyse kaaosmagiasta, modernista taikuuden lajista, joka on nettiaikana saanut uuden elämän meemimagian muodossa. Mikäli aihe ja sen poliittiset sivujuonteet kiinnostavat, suosittelen Gary Lachmanin teosta Dark Star Rising: Magick and Power in the Age of Trump (2018).

En varsinaisesti usko magiaan (mitä uskominen nyt tässä yhteydessä tarkoittaakaan), mutta kirjoittaessa tapahtui juuri niin kuin aiheeseen vihkiytyneet väittävät: oudot yhteensattumat kasautuivat ja alkoi vaikuttaa siltä, että maailma on täynnä salaisia yhteyksiä. Tämä psykologinen ilmiö on kiinnostanut minua pitkään, ja Kaikki mitä tahdot -tarinassa pääsin luotaamaan aihetta perusteellisesti.

Storytel-tarinat ilmestyvät siis ainoastaan audiomuodossa eli niitä ei ole saatavilla painettuina tai e-kirjoina! Tyylikkäästä kuvituksesta vastaa jälleen Mika Tuominen, joka on tehnyt kaikki kirjakuvitukseni Kuokkamummo-romaanista (2014) lähtien.

Syksyllä 2020 ilmestyvä romaani on hyvässä vaiheessa myös. Sen työstämisen ohessa olen kirjoittanut myös asiaproosaa. William Blake -aiheinen teksti on ilmestymässä lähiaikoina, kuten myös yliluonnollisuutta käsittelevä artikkeli. Uusimmassa Parnassossa (5/2019) ilmestyi C. G. Jungia käsittelevä juttuni, jossa pääsin selvittelemään usein ristiriitaisiakin ajatuksiani 1900-luvun syvyyspsykologian suuresta nimestä. Hurahdin Jungiin melko varhaisella iällä ja suhde hänen ajatteluunsa on vaihdellut paljon vuosien varrella.

Genrekirjallisuuden osalta tarkoituksenani on jossakin vaiheessa listata eräänlaista vaihtoehtoista lukulistaa niille, joille kauhukirjallisuus tarkoittaa edelleen vain Stephen Kingiä ja muutamaa muuta populaaria tekijää. Palaan siihen heti, kun aika sallii!