Marko Hautala

Elämänohjeita kirjailijoille

Syksyllä ilmestyvällä romaanilla on jo nimi, kansikuva ja takakansiteksti. Käypä katsomassa. Lisätietoja ja taustoja tulossa blogiin kevään ja kesän aikana.

Olen viime aikoina kuunnellut kumman tarkalla korvalla muusikoiden haastatteluja ja suhteuttanut niitä kirjailijan työhön. Jostakin syystä kirjailijoiden kommentit eivät ole tuntuneet samalla tavalla valaisevilta. Ehkä ne ovat liian lähellä ja tuttuja.

Viimeksi kuuntelin tien päällä Yle Puheen Antti Tuisku -haastattelua, josta jäi mieleen periaate ”mitä hävittävää minulla on?”. En tunne Tuiskun uraa, joten kommentin konteksti ei oikein avautunut minulle (nelikymppinen kirjailija ei liene kohderyhmää), mutta joka tapauksessa hyvä periaate kaikessa taiteen tekemisessä. Myös ja ehkä etenkin silloin, kun sitä hävittävää oikeasti on.

Toinen henkisen kirjanmerkin aiheuttanut kommentti on Metallican laulajalta James Hetfieldiltä. Hetfield kertoi haastattelussa lapsuustraumoistaan, joita hän piti merkittävänä polttoaineena musiikillisille tekemisilleen. Suurin osa henkisistä solmuista on kuulemma jo selvitetty ja korkkikin mennyt kiinni, mutta Hetfield ei missään nimessä halua musiikissaan välittää ratkaisuja yleisölleen. Art is not about the solution, it’s about the struggle, hän sanoi.

Harvinaisen totta joka sana.

Parhaiten jäi kuitenkin mieleen kommentti Warrant-nimisen yhtyeen laulajalta Jani Lanelta, joka ilmeisesti joi itsensä hengiltä muutama vuosi haastattelun jälkeen. Hänen yhtyeensä oli suosittu 90-luvun alussa. Itse muistan heidät hämärästi vain Uncle Tom’s Cabin -nimisestä kappaleesta, joka oli genreen nähden ihan kelvollinen. Suurin hitti oli kuitenkin Cherry Pie, joka tuo mieleeni vain välähdyksiä vastenmielisestä videosta, jossa oli paljon valkoista.

Cherry Pie oli kuulemma levy-yhtiön vaatimuksesta tehty hätäinen tekele. Haluttiin matalaotsainen hitti, jolla lypsettiin hetkellistä glam rock -buumia. Koska Jani Lane antoi vähitellen kaikessa periksi levy-yhtiön markkinointiosastolle, Cherry Piesta tuli lopulta levyn nimikappale ja kaikkialla soiva korvamato. Kun grunge sitten pyyhkäisi läpi musiikkimaailman, moinen ällötys muuttui yhdessä yössä pilkan aiheeksi ja tuhosi tekijänsä uran. Pöhöttynyt Lane sanoo haastattelussa näin:

My legacy is Cherry Pie. Everything about me is Cherry Pie. I’m Cherry Pie guy. I could shoot myself in the fucking head for writing that song.

Kirjailijat ovat sanataiteilijoina usein liiankin maineestaan tarkkoja ja itsetietoisia kommentoidessaan omaa alaansa, joten on valaisevaa peilata kirjallisuutta johonkin mahdollisimman etäiseen taidemuotoon.

Jos kuitenkin haluat kuulla yhden kirjailijan vapaata assosiaatiota tekemisistään, täällä yksi hiljattain tehty haastattelu.