Syksyllä ilmestyvän Leväluhta-romaanin kirjoittamisen ohessa olen kulkenut kaikessa hiljaisuudessa kirjallista sivupolkua, jolle en uskonut enää palaavani: Olen mukana brittiläisen Poetry Business -kustantamon runoantologiassa Kolme / Tre (ilmestyy huhtikuussa).

Hiljaisuuden syy on ollut rimakauhu. Antologian toiset kirjoittajat ovat oikeita runoilijoita (Carita Nyström ja Ralf Andtbacka), mutta itse olen kirjoittanut yli kymmenen vuoden ajan vain romaaneja, kolumneja ja novelleja (viimeksi runojani on julkaistu Tuli & Savu -lehdessä joskus ammoin).

Tämä tilanne herätti kummallisia ajatuksia kuten ”millä oikeudella minä runoja kirjoitan?” Mielikuvissa häilyi oikeiden runoilijoiden kyyninen armeija, joka neuvoi menemään takaisin kauhukirjailijoiden nurkkaan kirjoittamaan siitä, kuinka ihan tavallisilta hyväntahtoisilta mummoilta irtoaa pää. Lisähaastetta toi se, että muutamaa aihiota lukuun ottamatta minulla ei ollut runoja varastossa. Jouduin siis kirjoittamaan vierasta kirjallisuuden lajia, vieraalla kielellä ja tietoisena siitä, että kokeiluni julkaistaan.

Ei ollut helppoa. Onneksi kirjoittamiseen liittyvä ahdistus kuitenkin haihtuu kirjoittamalla. Jonkin aikaa tahkottuni löysin äänen, jolla vaikutti olevan jotakin asiaa. Se kuulostaa tältä:

A Song

Certain infra-sounds make us see ghosts.
It’s not a matter of ‘do you believe?’
They can put you in a room
Start the sound
And you will be scared, feel a chill
And see ghosts.

These sounds occur
Also spontaneously in nature.
A thunderstorm might tear off a roof.
But it can also
With exactly the right wind-speed
And with you in exactly the right spot in the room
Make you see dead people
The faces of whom
Are maybe up to you.

The rest is
Just particles in motion
Neutral but suddenly
Singing.