Torajyvät äänikirjana

Vanha tuotantoni alkaa pian olla kattavasti saatavilla äänikirjoina. Suurimmasta osasta teoksia sekä kovakantinen että pokkaripainos on loppunut aikoja sitten, joten nämä audioversiot tuntuvat vahvasti siltä kuin vanhat teokset saisivat ansaitusti uuden elämän. Viimeisin lisäys on vuonna 2011 ilmestynyt Torajyvät, joten kirjoitan muutaman muiston siihen liittyen (olen aiemmin muistellut Käärinliinat-romaania Instagram-tililläni, joten kiinnostuneet voivat käydä lukemassa […]

Joulutarina ilmestynyt

Olen pitkään halunnut kirjoittaa jouluaiheisen tarinan, ja nimenomaan ääneen luettavaksi. Suunnitelma on aina jäänyt muiden tekemisten ja vähän teknisten juttujenkin jalkoihin, mutta tänä jouluna tähdet olivat kohdillaan! Setä Alfredin evankeliumi -niminen novelli saatiin julkaisukuntoon ennätysvauhdilla, kun lukija löytyi läheltä ja nopealiikkeinen kustantaja eli vaimoni Tiina Hautalan Haamu Kustannus vielä lähempää. Kuvituksen teki Jani Karppi, jonka […]

Isä Malakain silmät

Me olemme ne, joita ei ole olemassa. Ja meitä on monta. Pelkästään äänikirjana ilmestyvä tarinani Isä Malakain silmät on julkistettu ja on nyt kuunneltavissa Storytelissa (rekisteröitymällä palvelua voi kokeilla ilmaiseksi). Isä Malakain silmät on tuotannossani poikkeus monellakin tavalla. Ensinnäkin kyseessä on riivaustarina eli lähdin kirjoittamaan klassisesta kauhugenren aiheesta, demoneista ja papeista ja sen sellaisesta. Päätin […]