Esiintymiseni kauhuteemaisessa Prosak-klubissa on katsottavissa täällä (näyte syksyllä ilmestyvästä Kuokkamummo-romaanistani kohdassa 28:30). Marko Gustafssonin haastattelussa oli kauhukirjallisuuden lisäksi puhetta suhteestani yliluonnolliseen ja siitä, mikä Stephen Kingin kirja sai minut varhaisteininä kävelemään unissani.

Mia Vänskä suositteli minulle Prosakissa kahta romaania, joista toinen on Shirley Jacksonin We Have Always Lived in the Castle. Otan tuon lukuun mielelläni, sillä aivan hiljattain luin Jacksonin vuonna 1959 ilmestyneen klassikon The Haunting of Hill House. Aavetaloihin liittyvät romaanit eivät yleensä ole ykkössuosikkejani, mutta Jacksonin teos on toista maata. Tarina on samalla tavalla petollinen kuin siinä kuvailtu talo, jonka arkkitehtuurissa kaikki on sommiteltu niin, että ihmisen havaintokyky menee sekaisin.

Lisäksi Mia suositteli minulle Kaj Korkea-ahon romaania Tummempaa tuolla puolen, minä taas hänelle Tim Krabbén hienoa teosta The Cave (se on saanut jossakin Goodreads-tyyppisissä palveluissa melko välttävän arvosanan, mikä kertoo pikemminkin siitä, miten heikoilla erikoisemmat romaanit moisissa sivustoissa toisinaan ovat).

Olisin kuitenkin voinut suositella myös kahta pahaenteisen loistokasta novellia. Suojaavan taivaan kirjoittaneen Paul Bowlesin A Distant Episode ja The Delicate Prey ovat julmankauniita tarinoita, joiden brutaaliudessa on synkkää vetovoimaa, jopa pyhyydentunnetta.

Mutta se synkkyyksistä tällä kertaa, sillä aurinko paistaa.