Epätodellinen tunnelma iskee silloin tällöin: Ivi Rebova lähetti jokin aika sitten oheisen kuvan, jonka hän nappasi Prahan metrossa (Ivi teki kannen mm. toimittamaani Valkoiset varpaat -antologiaan ja hänen ammattimaisia kuviaan voi nähdä täällä).

En olisi nuorempana uskonut, että kirjojani joskus luetaan mainittavissa määrin Suomessa. Tai missään määrin ulkomailla. Siellä se Kuokkamummo eli Bába Motyka nyt kumminkin on Prahassa ja muualla.

Oma menestykseni on edelleen kuitenkin maltillista. Viime aikoina tapetilla on ollut erityisesti Salla Simukan suorastaan historiallinen menestys kansainvälisillä markkinoilla. Poikkeuksellisen hyvin menee monella muullakin, esimerkiksi Antti Tuomaisella, Johanna Sinisalolla, Pasi Ilmari Jääskeläisellä ja tietysti edelleen Sofi Oksasella. Listauksista usein unohdetaan lastenkirjallisuus, jossa esimerkiksi Timo Parvela on menestynyt jo pitkään maailmalla.

Koska näin kova myötätuuli on suomalaisille uutta, kansainvälisistä markkinoista puhutaan paljon. Vaarana on, että menestyksestä ulkomailla tulee kirjallisuuden laadun mittari. Sitä se ei mitenkään yksiselitteisesti ole.

Suomessa on paljon kirjallisuutta, joka on huonosti myytavissä maailmalle mutta jonka merkitys on suuri. Esimerkiksi Antti Nylén ja Tommi Melender ovat merkittäviä suomalaisia kirjailijoita, vaikkei heitä maailmalle vietäisikään. Monet hienot romaanit taas ovat aihepiiriltään tai ilmaisultaan sellaisia, että niitä on hankalaa paketoida myyntitavaraksi. Runoutta toki käännetään, mutta kaupallisessa mielessä se on vaikea laji (toisaalta esimeriksi Sanna Karlströmin vaikuttava ja aihepiiriltään täysin universaali Saatesanat voisi hyvinkin vedota suureen yleisöön sekä meillä että muualla, jos runouden potentiaali nähtäisiin paremmin?).

Elämme suomalaisen kirjallisuuden suhteen niitä kuuluisia ”mielenkiintoisia aikoja”. On vastakkaisia kehityssuuntia, joista on hankalaa saada otetta. Kirjallisuuden myynnin laskusta on puhuttu paljon, mutta kuten Tammen kustannuspäällikkö Hannu Harju hiljattain totesi, nimekekohtaiset myynnit ovat jopa nousseet, kun kustantamon julkaisumäärä on vähentynyt ja yksittäisiin teoksiin riittää enemmän panoksia. Sekaan kun heittää pienkustantamot sekä ääni- ja e-kirjat, syntyy sellainen kuvio, ettei niistä kahvinporoista kukaan osaa aukottomasti tulevaisuutta ennustaa.

Mutta yksi paha enne on vaivannut koko kulttuurin kenttää jo useamman vuoden. Vaikka asiaa katsoisi miltä kantilta, maan yleisilmapiiriä hallitsee alkeellisista alkeellisin hyötyajattelu. Sen yksi ilmentymä on Jyväskylän yliopiston aie lopettaa kirjallisuuden pääaineopinnot.

Vastustan jyrkästi, vaikka tätäkin varmasti perustellaan muodikkailla tehokkuusmantroilla, jotka muutaman vuoden päästä paljastuvat ideologiseksi hölynpölyksi. Vastusta sinäkin.