Aiempina vuosina genrekirjailija on saanut median yhteydenottoja lähinnä kekrin aikoihin. Tämä syksy on ollut monella tavalla poikkeuksellinen, mutta Halloween-suma pysyy! Tässä tulevia esiintymisiä:

Kärkeen Helsingin kirjamessut, jossa olen sunnuntaina (28.10.) klo 14.30 Punavuori-lavalla Timo Taussin haastattelussa. Heti esiintymisen jälkeen signeeraan kirjoja Tammen osastolla (6b48). Ei ostopakkoa eli ilman kirjaakin saa tulla juttelemaan!

Edellisenä päivänä eli lauantaina (27.10.) esiinnyn kotikaupungissa Suomalaisen kirjakaupan Halloweenissa vaimoni Tiina Hautalan kanssa Sari Holmin haastattelussa klo 12.15 (Tiina) ja klo 13 (minä).

Lisäksi viikon sisään on tulossa Teurastamon Halloween -tapahtuma Helsingissä (järjestäjänä After Dark Helsinki) sekä A Hallowed Evening Ritzissä Vaasassa (paneelikeskustelu ja Halloween-elokuvien erikoisnäytös), mutta näistä lisätietoja myöhemmin!

Aika turvallisesti voi kai sanoa, että Leväluhta on ollut esillä enemmän kuin yksikään suomalainen kauhuromaani (niitä kun ei kovin paljon ole julkaistu). Olen parhaani mukaan yrittänyt käyttää tilannetta hyväkseni myös sen suhteen, että genrestä muodostuisi edes piirun verran vivahteikkaampi kuva.

Kirjallisuuden puolella ja kansainvälisesti lajityypin kirjo kulkee Kafkasta ja runoudesta zombimäiskeeseen, mutta Suomessa mielikuva on ollut aina lähempänä jälkimmäistä eli pulp-henkistä viihdettä. Tämä on toivottavasti muuttumassa.