Marko Hautala

Tomua

Edellinen päivitykseni katosi. Kyseessä oli purkaus tiettyä julkisen elämän tasoa kohtaan, joten pelkään lukijoiden luulevan, että kyseessä oli sensuuritoimenpide bloginpitäjän taholta. Ei ollut. Luultavasti tein jotakin äärimmäisen typerää deletoidessani kirjoitusluonnoksia, eikä Blogger ilmeisesti anna virhettä anteeksi. Sääli että samalla meni myös kommenttiosio.

Katoamisongelma tuli vastaan myös, kun etsin kauan sitten ottamiani valokuvia Sarajevosta. En löydä niitä. ”Joku” on piilottanut tai tuhonnut nekin. Puheeksi tuli myös sellainen vaihtoehto, että tuolloin (2000-luvun alkupuolella, ehkä 2004) olisi vielä ollut käytössä vanha filmikamera, mutta se tuntuu uskomattomalta.

Tästä johtuen yllä on joka tapauksessa varastettu uutiskuva kaupungin parlamenttitalosta silloin, kun se vielä oli liekeissä. Omassa kuvassani olisi ollut reikiä täyteen ammuttu rakennus, jonka läpi paistoi aurinko. Sen ympärillä väsynyt, turraksi hakattu kaupunki, joka oli edelleen toipumassa ja yritti kaikkensa. Silloin tunnelma oli surullinen. Toivon sen muuttuneen kymmenen vuoden aikana.

Monta vuotta tuon Sarajevon-matkan jälkeen ostin Kroatiasta Miljenko Jergovićin novellikokoelman Sarajevo Marlboro. Jergović oli itse Sarajevossa koko piirityksen ajan. Siteerasin joskus vuosia sitten kokoelman viimeistä novellia vanhassa blogissani ja siteeraan vielä kerran.

Novellissa Jergović itse lainaa Zuko Džumhuria, joka on sanonut, että jokainen järkevä ihminen pitää kahta matkalaukkua eteisessä. Niihin tulee mahtua kaikki välttämätön. Maailma voi muuttua. Ja kun se muuttuu, kaikki käy nopeasti. Laukkujen ulkopuolelle jäävää ei silloin saa jäädä murehtimaan. Se on jo mennyttä.

Jergovićin novellin kertoja seisoo kerrostalon katolla ja katsoo Sarajevon yliopiston kirjaston tuhoa. Lukijalle kerrotaan, että kranaattien räjähdyksestä näkee, milloin ne osuvat kirjastoon, yleiseen tai yksityiseen. Paperin leimahdus on erilainen kuin huonekalujen. Yliopiston kirjasto paloi kokonaisen yön ja kokonaisen päivän.

Se tapahtui vihellyksen ja räjähdyksen saattelemana melkein päivälleen vuosi sitten. Ehkä samana päivämääränä, kun luet tätä. Hyväile hellästi kirjojasi, rakas muukalainen, ja muista, että ne ovat tomua.