Marko Hautala

Avainsana: Tiina Raevaara

Oculus

Kuulun niihin optimistisiin viemärisukeltajiin, jotka tasaisin väliajoin jaksavat hakea helmiä nykykauhuelokuvien surullisesta virrasta. Joskus sinnikkyys jopa palkitaan.

Mike Flanaganin Oculus oli riemastuttava yllätys, väittäisin näin ensihuumassa jopa moderniksi klassikoksi. Yhtäkään varsinaisesti uutta ideaa siinä ei ole, ja loppu on aika hyvin tiedossa jo alkupuolella, … Lue koko kirjoitus »

Laukaisu

Luin viime kirjoituksessa mainitsemani Tiina Raevaaran Laukaisu-romaanin toissa yönä.

Aika harvoin tulen nostaneeksi lukemiani romaaneja täällä esiin, vaikka blogin pitäisi nimensä perusteella kovin kirjallinen ollakin. Hyviä romaaneja julkaistaan paljonkin, mutta silloin tällöin tulee näitä, jotka jäävät päähän asumaan.

Laukaisu kertoo perhesurmasta. Onneksi se eiLue koko kirjoitus »