Marko Hautala

Rauha on hyvä

Torajyvien ensimmäisiä kritiikkejä on tiputellut Saksan suunnasta, ja ainakin toistaiseksi sävy on ollut hyvin positiivinen. Kielitaitoni ei riitä syväanalyyseihin, mutta ainakin suosittu kirjallisuussivusto Alliteratus.com antoi arvosanaksi täydet 5/5.

Täällä Suomen päässä eräs kirjailijakollega päätti hiljattain pitää lomaa Facebookista. Joudun itse tekemään saman aina, kun haluan keskittyä fiktion kirjoittamiseen, ja toisinaan vain pitääkseni oman ajatteluni omanani. Facebook ei nimittäin vie pelkästään sitä aikaa, minkä siellä viettää. Ainakin minun kohdallani se muuttaa ajattelua. Jokainen tunnepiikki, idea ja arkielämän sattumus johtaa ”tämä pitää jakaa Facebookiin” -refleksiin. En yleensä toteuta moista pakkoajatusta, mutta se tulee selvästi osaksi henkistä elämääni, vaikka olen sentään (niin kuin nisteillä ja juopoilla on tapana sanoa) kohtuukäyttäjä.

Esseiden ja kolumien taustakohinaksi Facebook sopii toisinaan ihan hyvin. Ehkä kyse on siitä, että ne jo lähtökohtaisesti ”osallistuvat”, niissä on kiistelyn pohjavire. Fiktio, siinä mielessä kuin minä koen sen kirjoittamisen arvoiseksi, on aivan toinen haara kirjallisuuden rihmastossa. Se liittyy tarinoihin, edelleen. Ja se on niin vanhaa touhua, ettei sitä Facebook-hälinässä tehdä.

Toisaalta Facebook on tehnyt blogikirjoittamisesta miellyttävämpää. Ennen blogipäivitys saattoi aiheuttaa pitkän keskusteluketjun kommenttiosiossa. Nykyään on armollisen hiljaista. Harvakseltaan tulevat kommentitkin ovat miellyttävää luettavaa.

Toki blogissakin saa säpinää aikaiseksi edelleen, jos niin haluaa. Jo vanhan blogini aikana huomasin, että kävijälaskurin saa laulamaan aika helposti. Täytyy vain tölviä oikeita ihmisiä, mielellään nimillä ja happamassa mielentilassa. Negatiiviseen kirjakritiikkiin reagoiminen toimii melko hyvin, mahdollisimman yksioikoinen päivän puheenaiheiden kommentointi vielä paremmin.

Jo vanhan blogin aikaan tein myös päätöksen, etten enää jaksa moista. Lukijoita riittää silti, ja tämä rauha on oikein hyvä.