Marko Hautala

Poistan sitten myöhemmin

Luen Kuokkamummo-romaanin vedoksia. Ikävä kyllä olen edelleen täysin väärä ihminen tähän hommaan (onneksi on muitakin oikolukijoita). Tekijän vinoutuneesta lukuperspektiivistä kertoo se, että tunnen hiipivää kauhua aivan vääristä asioista.

Alan esimerkiksi tajuta, että monet romaanin kohdat olivat sellaisia, jotka ajattelin joko silotella tai poistaa kokonaan lopullisesta versiosta. Syitä moiselle sensuurille on monia, osa omaan itseen, osa viattomien suojelemiseen liittyviä.

Onneksi silmä turtuu kirjoitusprosessin aikana. Siloittelu- ja itsesensuurisuunnitelmat unohtuvat. Romaania pitääkin kirjoittaa häpeän ja maineen menettämisen uhalla, vähän niin kuin päiväkirjaa, johon kirjataan todellisten tapahtumien lisäksi kaikki fantasiat ja pelot.

Eräs ihminen sanoi kerran, että jokaisen päiväkirjaa pitävän salainen toive on, että joku joskus lukee hänen henkilökohtaiset tunnustuksensa.

En tiedä, mutta onneksi tämän romaanin kohdalla on myöhäistä sensuroida enää mitään.

Toivotan lukijoille hyvää juhannusta. Jos on tulossa tylsä viikonloppu, voit tehdä siitä todella kummallisen vaikkapa lukemalla Tom Piccirillin romaanin A Choir of Ill Children (2003). Piccirilli on kirjoittanut muun muassa Hellboyta, mutta tämä on jotakin paljon maagisempaa, kierompaa ja parempaa.