Marko Hautala

Pelko josta ei kasveta ulos

Olin romaanin julkistamisjuhlien tiimoilta yhteydessä erääseen teatteri-ihmiseen, joka kauan sitten dramatisoi ja ohjasi yhden tekstini paikalliselle ylioppilasteatterille. Lähetin hänelle Kuokkamummon ensimmäisen luvun ja kysyin, saisiko siitä jotakin aikaiseksi.

Ensimmäisessä tapaamisessamme hän kertoi, että on itse nähnyt luvussa kuvaillun hahmon lapsena. Hän oli ollut tulossa koulusta ystävänsä kanssa ja he olivat nähneet erään hylätyn ja raunioituneen talon pihassa täysmustiin pukeutuneen naisen, joka oli kuokkinut kuivaa perunamaata. Kun nainen oli kääntynyt heihin päin, kasvojen tilalla oli ollut pelkkää mustaa. Kertoja ja hänen ystävänsä olivat juosseet kauhuissaan karkuun.

Keskustelimme mahdollisista selityksistä, joista ilmeisin oli se, että nainen oli ehkä kärsinyt aurinkoallergiasta tai jostakin ihosairaudesta ja siksi pukeutunut kummallisesti (edes käsien iho ei kuulemma ollut paljaana). Ehkä hänen kasvonsa olivat olleet hupun tai huivin varjossa.

Ja joka tapauksessa lapsuusmuistot ovat aina jotakin muuta kuin objektiivisia tallenteita menneisyydestä. Minäkin näin lapsena hammaskeijun. Kiinnostuneille tiedoksi, että se oli pelkkä välkehtivä valo, joka kulki asuntomme läpi. Muistikuva on selkeä, mutta ilmeisen epäluotettava.

Kuokkamummon urbaanilegenda on kuitenkin siitä mielenkiintoinen, että sen alkulähde tuntuu jatkuvasti vaihtavan aikaa ja paikkaa. Joku tietää ränsistyneessä talossa asuneen vanhuksen, joka kulki aina kuokan kanssa. Nyt sitten kuulin tämän version, joka siirtää koko tapauksen toiselle puolelle kaupunkia.

Sopiikin kuvaan, että tarinan naisella ei ollut lainkaan kasvoja.

Lapset kasvavat suhteellisen nopeasti ulos erilaisiin kiiluvasilmäisiin ja torahampaisiin hirviöihin liittyvistä peloista. Niitä voi lahdata peleissä ja leikeissä loputtomiin. Niihin voi jopa samaistua, kuten muutaman vuoden takainen vampyyribuumi osoitti.

Kasvoton ihmishahmo on toista maata. Se liittyy aavistukseen siitä, että kaikkien ihmisten, jopa niiden kaikkein lähimpien, kasvot ovat tietystä näkökulmasta ikään kuin naamio, jonka takana on tyhjää. Salattua vihaa, katkeruutta ja puhtaan vietin ikivanhaa pimeyttä, joka on yhtä kiinnostunut hyvinvoinnistasi kuin rukoilijasirkka.

Siitä pelosta ei kasveta ulos.