Marko Hautala

Mitä lojuu kadulla?

Yksi tulevan romaanin sivujuonne liittyy kommunismiin (lähinnä yhden henkilöhahmon kautta). Tähän liittyen lueskelin historioitsija Osmo Jussilan teosta Neuvostoliiton tragedia. Siinä on mielenkiintoinen Venäjän vallankumoukseen liittyvä Lenin-sitaatti:

Havaitsimme vallan olevan kadulla ja poimimme sen.

En jaksanut Jussilan melko perinpohjaista teosta läpi asti kahlata (siinä käsitellään mm. Leninin kehonkieltä ja hänen päänsä kokoa lapsuudessa). Tuo sitaatti kuitenkin sai miettimään, mitä meidän aikanamme on jätetty kadulle lojumaan ja odottelemaan poimijaansa.

Vastausta voi hakea viime vuosien mullistuksista suomalaisessa politiikassa, maahanmuuttokriitikoiden suosiosta ja vaikkapa älykköfasistisen Sarastus-lehden artikkeleista. Jos haluaa listan näkökulmista, joita 90-luvun ja 2000-luvun alkupuolen toimittajat, kulttuuri-ihmiset ja poliitikot pitivät epämuodikkaina, takapajuisina ja naurettavina, kannattaa tutkia noita ilmiöitä. Ne ovat ihmiskunnan peruskalustoa, sitä joka ei näytä menevän pois, vaikka keskiluokkaisissa kulttuurikodeissa siltä välillä näyttäisikin.

Se joka näkee niissä vain rasismin tai Nürnbergin paraateja 30-luvulta, harjoittaa luultavasti strategista likinäköisyyttä. Tekisi mieli toistaa se Hotakaisen romaanin sitaatti jytkystä ja pimeistä tehdashalleista, vaikka sekään ei kiteytä koko ilmiötä.

Pohjalaisjuurista on harvoin hyötyä, mutta fasismin ymmärtämisessä on. Vastenmielisyyteni kyseistä aatesuuntaa kohtaan on varmaankin jopa suvulta perittyä, mutta ympäristöstä johtuen se ei ole sitä kaikkein naiiveinta laatua. Ostin ensimmäistä kertaa omalla rahallani kirjan kaupasta, joka sijaitsi (ja sijaitsee kai edelleen) Vihtori Kosolan kotitalossa. Edesmennyt isoäitini muisti Lapuan liikkeen ajat (suora sitaatti: ”se oli kauhiaa aikaa”. Toisaalta jotkut hänen tuttavapiirissään kuulemma muistelivat noita päiviä lämmöllä). Pohjalaisen fasismin ja yleisen oikeistolaisuuden syiksi esitetään toisinaan jotakin mystistä alueellista mentaliteettia ja myötäsyntyistä kiihkomielisyyttä. Taustalla on kutenkin ihan oikeita syitäkin.

Pohjanmaalla tilojen omistus- ja jakokysymykset ovat historian aikana olleet melko traumaattisia (vrt. häjyilmiön synty ja sukunimien yli-, ali- ja vastaavat tilojen jaosta juontuvat etuliitteet). Kun kommunistit sitten ilmaantuivat paikalle ja esittivät, että eiköhän julisteta vielä kerran tämä tiluskysymys avoimeksi ja jaeta nämä teidän maanne ihan tasan kaikille, reaktiota ei tarvinnut arvailla. Pohjalainen fasismi ei varmaankaan syntynyt myötäsyntyisestä oikeistolaisuudesta, vaan aidosta pelosta.

Nykyisen fasismin syistä tai luonteesta en osaa sanoa mitään kovin analyyttistä, mutta selvää on, että se nosti profiiliaan asioilla, jotka fiksut ihmiset olivat älyllisessä epärehellisyydessään jättäneet kadulle lojumaan. Kiteytän esimerkillä:

Opiskeluaikoina eräässä sessiossa käsiteltiin eurooppalaisten kolonialistisia stereotypioita afrikkalaisista. Keskustelu oli vilkasta ja mielenkiintoista, kunnes menin puhtaasta mielenkiinosta esittämään käänteisen kysymyksen: minkälaisia stereotypioita afrikkalaisilla on ollut eurooppalaisista?

Hiljaisuus. Sitten närkästynyt vastaus: Miten niin? Eivät afrikkalaiset ole mikään yhtenäinen ryhmä. He ovat yksilöitä.

Tämäntyyppisiä asioita lojui tuolloin kadulla aika paljonkin. Muun muassa eräs muinaiskirkkoslaavin asiantuntija sitten poimi niitä talteen ja sai sitä kautta yllättävän paljon valtaa.