Marko Hautala

Kategoria: Luettuja kirjoja

Mustat auringot

Tommi Melender kertoo uudessa Onnellisuudesta-esseeteoksessaan elämänvaiheesta, jossa kirjallisuus teki hänestä ihmisvihaajan. Hän samaistui Gustave Flaubertin kirjeistä huokuvaan kuvotukseen ihmiskuntaa kohtaan:

Noina vuosina kirjallisuus ei edistänyt myötäelämisen kykyäni tippaakaan, ja tein myös parhaani, että se ei olisi edistänytkään keskittymällä Flaubertin lisäksi Strindbergin, Célinen, Cioranin Lue koko kirjoitus »

Kiiltokuvan takana

Hän inhosi minua ja rukoili, ettei joutuisi enää koskaan katsomaan minua. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt, mitä sisällä oli. Hän oli kuvitellut, että ihminen on sileä ja virheetön sekä ulkoa että sisältä. Hän ei voinut sietää sotkua, kaaosta, verta.

Sara Granin Come CloserLue koko kirjoitus »

Poe japanilaisittain

Viime syksynä Helsingin kirjamessuilla sain Tammen Antti Valkamalta manga-albumin nimeltä Saksinainen. Sitä lukiessa aloin miettiä, missä ovat japanilaiset kauhukirjailijat. Sikäläinen genre-elokuva rynnisti länsimaisille markkinoille 2000-luvulle sellaisella vauhdilla, että mustien hiustensa takaa mulkoilevat demonitytöt alkoivat jo haukotuttaa, mutta kirjallisuuden puolella on ollut (ehkä joitakin … Lue koko kirjoitus »