Marko Hautala

Kategoria: Luettuja kirjoja

Kirjoja ei voi olla liikaa

Olen erinäisistä kirjoitustöistä huolimatta pitänyt väkisin kiinni siitä, että kesällä myös luetaan kirjoja, mieluusti montaa yhtä aikaa.

Viimeksi sain päätökseen Kim Leinen Kuilu-romaanin ja sitä ennen Terhi Tarkiaisen syksyllä ilmestyvän Pure mua -vampyyritarinan (sain ennakkokappaleen). Leinen teos on jälleen kerran ehkä sivumääränsä puolesta … Lue koko kirjoitus »

Kirjoitusoppaiden Äiti

Kun kirjoittaa montaa tarinaa ja vieläpä moneen eri tarkoitukseen, tulee aika lailla selväksi tämä: tarinoilla on todellakin metarakenne, jota ei voi sivuuttaa, jos haluaa luoda toimivan kertomuksen. Olen vähitellen vakuuttunut siitäkin, ettei tämä rakenne ole pohjimmiltaan edes varsinaisesti opittu, vaan on tulosta maailmassa olemisesta, … Lue koko kirjoitus »

Suosituksia kauhujen kevääseen

Blogin kirjoittamisen lisäksi lukeminen ja elokuvien katsominen ovat jääneet viime aikoina vähiin, mutta muutama mainitsemisen arvoinen tärppi nostettakoon esiin tähän monellakin tapaa kauhujen kevääseen.

Olen ehtinyt kehumaan Michelle Paverin Dark Matter -romaania jo useammassakin yhteydessä. Odotukset olivat siis korkealla, kun kuulin hänen palaavan aavetarinagenreen.… Lue koko kirjoitus »