Marko Hautala

Joulua ja kultteja

Ensi vuonna kaksi romaaniani ilmestyy Suomen ulkopuolella, Torajyvät Saksassa maaliskuussa ja Käärinliinat Italiassa tammikuussa (jälkimmäinen myös Saksassa loppuvuodesta). Italiassa romaania markkinoidaan sloganilla Giallo Finlandia, mistä olen tavallaan iloinen. Giallo nimittäin herättää nostalgisia ajatuksia: Lucio Fulcin ja Dario Argenton elokuvien äkkiväärät juonenkäänteet ja falskaava huulisynkka tulivat nuorempana hyvinkin tutuiksi. Saksassa vastaava kirjallinen termi olisi kai Schauerroman, joka on jossakin trillerin ja kauhutarinan välimaastossa.

Suomessa moisia nimityksiä ei ole päässyt koskaan oikein syntymään siten, että ne lähtisivät omasta kielestä ja käyttöympäristöstä. Kaikki kirjallisuutta kuvaavat sanat kansallisromantiikasta modernismiin, dekkariin ja vaikkapa uuskummaan ovat käännöksiä tai suoria lainoja ulkomaisista termeistä.

Käsittelin taannoin täällä Anders Fagerin Pohjoiset kultit -kauhunovellikokoelmaa. Tutustuin Fageriin jokin aika sitten LittFest-tapahtuman yhteydessä ja hän kertoi kyseisen teoksen olevan oikeastaan vain alkusoitto suuremmalle ja huomattavasti monisäikeisemmälle kokonaisuudelle, joka on Ruotsissa ilmestynyt nimellä Samlade svenska kulter.

Ja totta tosiaan. Täysimittainen yli viisisataasivuinen kulttikokoelma muodostaa mittakaavaltaan järkälemäisen kudoksen, jossa jokainen tarina on yksi osa suurempaa kokonaisuutta. Kyseessä on ainut lukemani Cthulhlu-mytologian modernisointiyritys, joka toimii ja seisoo omilla jaloillaan. Osasyy moisen kokonaisuuden hallintaan saattaa olla se, että Fager on ennen kirjailijanuraansa suunnitellut lautaroolipelejä. Hänen valttikorttinsa on kuitenkin se, että jokaisen tarinan fokus ja kirjallinen näkemys pysyvät tiukasti kasassa (mikä ei oman kokemukseni mukaan ole lainkaan tyypillistä pelitaustaisten kirjoittajien kohdalla).

Yksi esimerkki Fagerin tavasta yhdistää realismia ja kauhufantasiaa: novellissa När döden kom till Bodskär ollaan 80-luvulla, ajassa jolloin ruotsalaiset metsästivät Neuvostoliiton sukellusveneitä aluevesillään (jotkut blogin lukijoista ehkä muistavat tuon omituisen kylmän sodan episodin). Tarinassa armeijan erikoisryhmä on määrätty iskemään Bodskär-nimiselle saarelle samaan aikaan, kun ilmavoimat pudottavat syvyyspommeja sen lähistöllä oleviin syvänteisiin. Iskun syynä on se, että saarella on havaittu omituista liikehdintää. Ja meren alla on havaittu epätavallisen suuri liikkuva esine. Tarina etenee aluksi kuin mikä tahansa faktojen inspiroima ja tavallista paremmin kirjoitettu toimintatrilleri (Fager on pelitaustansa lisäksi ollut myös ammattiupseeri Ruotsin armeijassa). Mutta Lovecraftinsa lukeneille on toki alusta asti selvää, että meressä liikkuu jotakin aivan muuta kuin venäläinen sukellusvene. Eivätkä ne saarella liikkuvat ”ihmisetkään” aivan räpylöittä kulje.

En yleensä ole mikään kirjallisen teoksen sanomaa tai muuta teennäistä ällötystä ihasteleva lukija, mutta När döden kom till Bodskär -novelli tekee siinä lajissa mahdottoman tempun.

Kun erikoisjoukot alkavat lahdata kohtaamiaan lovecraftilaisia kummajaisia, kaikupohja on oudolla tavalla lähihistorian teloituskomppanioissa tai vaikkapa Afganistanissa tai Irakissa palvelleiden sotilaiden kokemuksissa. Miten tarkasti ja minkälaisessa tilanteessa käskyjä pitää noudattaa? Tarinan sotilaat kohtaavat tietysti jotakin niin outoa, ettei reaalimaailman sotilas sellaista koskaan näe. Mutta juuri outouden kautta novelli tuo lähelle yksittäisen ihmisen kriisin, kun hänen täytyy salamannopeasti päättää, mitä tehdä, kun kaikki suunnitelmat ja ennakoinnit menevät toden teolla metsään. Tekisi mieleni jopa arvata, että Fagerin tarinassa on menevän kauhuiloittelun lisäksi kyse entisen ammattisotilaan vakavahenkisistä pohdinnoista, jotka ovat tietysti paljon syvällisempiä ja mielenkiintoisempia kuin perussiviilin nojatuolista tarjoiltu moralismi.

Jos siis ruotsin kieli ei ole este, neuvon hankkimaan Samlade svenska kulter -opuksen välittömästi (tai toivomaan Atenalta lisäkäännöksiä). Fagerin ensimmäinen romaani Jag såg henne idag i receptionen ilmestyi hiljattain Ruotsissa. Siitä enemmän heti, kun olen saanut luettua.

Mutta kaiken kirjallisen lisäksi haluan toivottaa blogia lukeville hyvää joulua. Sekä ateisteille, pakanoille että uskoville.

Yhtä mieltä olemme kaiketi siitä, että pimeyden syvimmällä hetkellä täytyy pitää kiinni valosta.