Marko Hautala

Huolettomien kirjailijoiden kerho

Kirjoitan nyt muutaman sanan aiheesta, johon en yleensä kajoa.

Karo Hämäläinen kirjoittaa blogissaan kirja-alan synkästä tilasta. Myynti on pudonnut huomattavasti edellisestä vuodesta. Karon positiivinen viesti on, että jokainen kirjan ostava ihminen on mesenaatti: hän tukee suomalaista kirjallisuutta hankkimalla sitä itselleen tai lahjaksi.

Tämä pitää paikkansa. Olen huomannut itsessäni vastaavaa asennetta: mitä enemmän piratismi ja muu uusien teknologioiden mahdollistama laillinen tai laiton ryöväys yleistyy, sitä periaatteellisemmin olen alkanut maksaa elokuvista, kirjoista ja musiikista. Piratismissa ei ole mitään kapinallista, sillä se on aikamme teknofetisismin ytimessä. Kapinaa on nykyään se, että kävelet kivijalkakauppaan ja maksat.

Mutta rehellisesti sanottuna tämä kaikki ei kuulu mielikuvaani kirjallisuudesta. Toki suren, jos tutut ihmiset kustantamoissa ja muualla kirja-alalla menettävät työpaikkansa. Toivon todella, ettei irtisanomisaaltoja enää tule. Toisaalta en oikein jaksa uskoa, että vuoden 2013 kirjamyynnin lasku on aivan niin dramaattinen asia kuin annetaan ymmärtää. Aika harva muukaan ala on käsittääkseni nousujohdanteista ollut.

Joka tapauksessa olen kirjailijana aika huoleton. Kuulun niihin, joille oman kirjan julkaisemisen riemu on vielä aika tuoreessa muistissa. Jätin päivätyönikin tilanteessa, jossa mikään järkisyy ei sellaista älyttömyyttä puoltanut. Kirjallisuus on minulle sitä, mitä todella ja sydämestäni haluan ja aion tehdä, vaikka persaukisuuden uhalla. Jos se paljon puhuttu suuri yleisö pelaa tulevaisuudessa ennemmin pelejä tai klikkailee ”katso kuvat” -linkkejä, olkoon niin. Kyllä kirjallisuudelle aina yleisö on. Pidot paranevat, niin kuin sanonta kuuluu.

Kirjallisuus on musiikkibisneksen ohella ala, johon on paljon tunkua, vaikka kaikille on kai lähtökohtaisesti selvää, että leipä on poikkeuksellisen pieninä murusina maailmalla. Molemmat ovat intohimon asioita, joihin liittyvä side on yleensä syntynyt sellaisessa iässä, ettei silloin kiinnitetty huomiota kustantamoiden ja levy-yhtiöiden nimiin tai murehdittu suhdannevaihteluista. Yhteys tuohon alkuperäiseen innostukseen on ainakin minulle kaikki kaikessa. En voi ymmärtää, miten ilman sitä voisi kirjoittaa.

Olen aika monen asian suhteen pessimisti, mutta kirjallisuuden suhteen optimisti. Toivottavasti huolettomien kirjailijoiden kerhossa on muitakin jäseniä. Luulen, että on.