Marko Hautala

Hukassa

Yllä oleva maailmankartta on häiritsevä. Syy on se, että Eurooppa ei ole keskellä. Miksi olisikaan, sillä kyseessä on japanilainen kartta vuodelta 1916. Järjen tasolla tajuan, että maailman esittäminen tällä tavalla on aivan yhtä oikein. Intuitiivisella tasolla tunnen katsovani päivistä viimeistä, kun mantareet ovat hallitsemattomassa liikkeessä kohti helvettiä.

Kartat ovat pitkälle kehittynyt ilmaisu ihmisen tarpeesta saada tietää, missä hän on. Sitä varten tarvitaan jokin pysyvä keskus eli maailman napa sekä neljä ilmansuuntaa. Kumma kyllä, lähes kaikki ihmisyhteisöt ovat orientoituneet maailmaan samalla tavalla. Tarpeen varhaisimpia ilmaisuja olivat keskustaksi pyhitetty toteemi tai kiviröykkiö, jota kaiken päätettiin kiertävän, sekä auringon liikkeiden mukaan määritellyt ilmansuunnat, joilla oli kullakin oma maaginen luonteensa.

Magia liittyy siihen, että alkujaan suuntia ei käsitetty pelkästään horisontaalisina. Kun kaukainen esi-isämme tai -äitimme lähti matkaamaan vaikkapa pohjoiseen, hän ei liikkunut pelkästään maan kamaraa pitkin. Pohjoinen oli myös tunne. Sillä oli spontaani metaforinen syvyysaspekti, joka usein liittyi kuolleiden valtakuntaan. Kun matkusti pohjoiseen, laskeutui samalla syvemmälle, alaspäin kohti manalaa.

Nykyihminen on helposti liian fiksu ymmärtääkseen tätä, ainakaan järjen tasolla. Tunnetasolla kuitenkin matkustamme edelleen samalla tavalla. Emme liiku pelkästään horisontaalisesti, vaan valmistaudumme ja eläydymme siihen, minkä tiedämme määränpäässä odottavan. Matka kauppaan on erilainen kuin matka rakastetun luo. Matka kaukaiseenkin rantalomakohteeseen on lyhyempi kuin matka lähiomaisen kuolinvuoteen luo.

Luin hiljattain kaksi mielenkiintoista artikkelia. Toinen kertoi, että tieteen optimismi kaiken teorian löytämisen suhteen saattaa olla tuomittu. Maailmankaikkeus voi olla pohjimmiltaan ”luonnoton”, jolloin se ei kerta kaikkiaan olisi teoreettisesti selitettävissä. Toinen artikkeli perusteli ajatusta, että evoluutiolla ei ole mitään ”suuntaa”. Se on lainalaista, mutta perimmäiseltä luonteeltaan päämäärätönta asioiden tapahtumista, jolle ei kannata yrittää etsiä tarkoitusta.

Noilla koordinaateilla mikä tahansa matka on pohjimmiltaan merkityksetön. Ei ihme, että kiviröykkiön varaan rakentanut ihmisapina on hukassa.