Zombifilosofiaa

Rachel oli kerran ihmetellyt ääneen sitä, kuinka monta kuuta käsittelevää runoa olikaan kirjoitettu, kuinka monta metaforaa ja vertausta oli kuvaannollisen puheen historiassa keksitty sitä luonnehtimaan. Entä jos kuu olikin näiden metaforien kuorruttama, Rachel kysyi. Entä jos se oli kerännyt ympärilleen vuosisatojen ajan vertauskuvia ja piileskeli niissä kuin etana kotelossaan. Ja kun kaikki kuolevat, hän jatkoi, […]

Varpaat sarjakuvana

Kuiskaavan tyttö -romaanin lisäksi syksyn aikana ilmestyy Haamu Kustannukselta sarjakuvaversio Varpaat-nimisestä novellistani (julkaistu Valkoiset varpaat -antologiassa pari vuotta sitten). Tekijä on Broci-nimellä kulkeva mainio sarjakuvataiteilija, jonka kanssa saan toivottavasti jatkaa yhteistyötä myös tulevaisuudessa! Ohessa näyte hänen kädenjäljestään. Brocin työskentelyä voi seurata myös Instagramissa hänen omilla sivuillaan ja Haamu Kustannuksen kanavilla hashtagilla #varpaatsarjis. Lisätietoja seuraa loppuvuodesta. […]

Epätodennäköinen aave

Lapsena ja teini-iässä kesät määrittyivät usein luettujen kirjojen ja kuunnellun musiikin kautta. Tämän kesän kirjoista myöhemmin, mutta pitkästä aikaa mukana on myös bändi, jonka koko tuotannon olen kuunnellut läpi jo useampaan kertaan. Tuska-vierailuni yhteydessä minua neuvottiin katsomaan Ghostin keikka, vaikka aluksi ajattelin jättää väliin. Kannatti katsoa. Ghostin menestystarina on niin epätodennäköinen, etten nyt äkkiä keksi […]

Tanssiva tyttö

Syksyn romaanista on tullut puoliksi kesäromaani. Erinäisissä yhteyksissä jaetun ennakkokappaleen lisäksi Kuiskaava tyttö on nyt jo saatavilla e-kirjana heinäkuun loppuun saakka tarjoushintaan. Printtikirjan julkaisuajankohta on siis elokuu, mutta hätäisimmät voivat kääntyä Elisa Kirjan puoleen saman tien. Myös ensimmäiset romaaniin liittyvät haastattelut ovat ilmestyneet, niistä viimeisin täällä. Jutun lopussa oleviin kirjasuosituksiin sisällytin Kuiskaavaan tyttöön olennaisesti liittyvän […]

Vedenalainen temppeli

Joku anonyymi käännyttäjä lähettelee minulle sitkeästi manga-pokkareita (epäilyt kohdistuvat Sangatsu Mangan Antti Valkamaan). Yksi viime toimituksessa saapunut pyöri lukupinossa pitkään, mutta jäi aina jonkin romaanin jalkoihin (esimerkiksi Edie Wyldin mainio Kaikki laulavat linnut kiilasi viime hetkellä ohi ja sen jälkeen Paul Tremblayn Disappearance at Devil’s Rock). Ajokoira ja muita H.P. Lovecraftin tarinoita sisältää kolme Gou […]

Kirjailijan Tuska

Kirjailijavierailu Tuska-festivaalilla oli raskas, mutta vain musiikkitarjonnan ja unenpuutteen osalta. Muutoin tajunta laajeni taas huomattavasti, niin kuin aina silloin, kun saa esiintyä tavallisesta poikkeavassa ympäristössä. Pimeyden estetiikkaa käsittelevä paneelikeskustelu oli menestys ja ne Kuiskaava tyttö -romaanin ennakkokappaleetkin lähtivät maailmalle, monet jopa signeerattuina (myönnettäköön nyt, että etukäteen pelotti skenaario, jossa festarikansaa ei kiinnosta tuon taivaallista). Kävimme […]