Marko Hautala

Vuosi: 2013

Kummaa pohjoisesta

Novellini The Laughing Doll (suom. Naurunukke) ilmestyi juuri yhdysvaltalaisen Cheeky Frawg -kustantamon julkaisussa It Came from the North (Desirina Boskovichin toimittama e-kirja, myöhemmin mahdollisesti myös printtiversio). Antologiassa on hieno otos suomalaista uuskummaa sekä konkareilta että uusilta tekijöiltä. Tekijä- ja novellilistan voi käydä katsomassa vaikkapa … Lue koko kirjoitus »

Mykän käsikirjoituksen kauhu

Vuosi on vihdoin edennyt siihen pisteeseen, että ainut velvollisuuteni on kirjoittaa. Kaikki häiriötekijät ovat takanapäin.

Samalla alan kuitenkin huolestua. Romaani on kirjoitettu jo hyvin pitkälle, mutta kukaan ulkopuolinen ei ole lukenut siitä sanaakaan.

Pelottavaa. Itse asiassa kukaan ei ole edes kuullut romaanin nimeä. Julkistan … Lue koko kirjoitus »

Ukkosen nimi

Eräällä ulkomaanmatkalla katutasolla sijaitsevan hotellihuoneemme takapihalla alkoi käydä kulkukissa. Annoin sille kerran syötävää, minkä jälkeen eläin palasi joka ilta samaan aikaan kellon tarkkuudella. Ellemme tulleet ulos huoneesta, kissa ilmestyi ikkunalaudalle ja tuijotti merkitsevästi. Lopulta aloimme ostaa sille kissanruokaa.

Ennen tuota vaihetta oli kuitenkin tapahtunut … Lue koko kirjoitus »

Satujen julma totuus

Hairahduin romaanin taustatyön vuoksi tutkimaan klassikkosatuja.

Yhdessä Punahilkka-sadun vanhoista versioista susi säästää isoäidin veren ja lihat ja syöttää ne Punahilkalle, joka pahaa aavistamatta kannibalisoi isoäitinsä. Toisissa variaatioissa susi houkuttelee alastoman Punahilkan sänkyynsä.

Nuo versiot muistuttavat siitä, että klassikkosatujen juuret ovat usein rujoissa kansantarinoissa, joita … Lue koko kirjoitus »

Mikä zombia liikuttaa?

Zombit ovat valtavirtaa. Tämä ajatus tyrmistyttää minua jopa enemmän kuin vampyyrien suosio muutama vuosi sitten.

Syy on luultavasti se, että kauhukuvaston jo varhaisteini-iässä omaksuneen ihmisen syklit kulkevat eri tahdissa kuin keskivertolukijan: sekä vampyyrit ja zombit ovat olleet minulle jo niin kauan kliseitä, etten ole … Lue koko kirjoitus »

House of Leaves, osa 2

Danielewskin House of Leaves -romaanin (ks. edellinen postaus) herättämiä ajatuksia voisi käsitellä pitkän esseen verran, mutta esitän nyt vain muutaman hätäisen kommentin.
Kuten sanottu, kyseessä on vähintäänkin kokeellinen romaani, joka rakentuu riivattu talo -teemaisen kauhutarinan ympärille. Se kuitenkin kasvaa filosofiseksi metafiktioksi ja kirjalliseksi tripiksi,
Lue koko kirjoitus »

Pittura grottesca

Erinäisten kesähaastatteluiden perusteella tähän aikaan vuodesta on hienoa lukea ”hyvää dekkaria” kesämökillä tai uimarannalla. Toissa kesänä uskoin tähän romantisoituun, hyttysettömään idylliin.

Aurinko paistoi, vieno tuuli havisi koivunlatvoissa, dekkarissa eräältä henkilöhahmolta purtiin nenää irti naamasta. Mikä idylli.

Kirja jäi kesken. Ei sen vuoksi, että se … Lue koko kirjoitus »

Se puhuu sittenkin

En yleensä kamalasti innostu tarinoista, joissa on ”mahdoton kertoja”. Luin kauan sitten Andrzej Zaniewskin romaanin Rottaodysseia, joka kertoo minä-muodossa yhden rotan elämän alusta loppuun. Idea on huima, mutta ainakin tuolloin koin, että rotan aivoitusten kielellinen inhimillistäminen vei loputtomiin umpikujiin. Eläinkertoja on melkoisen vakava ongelma, … Lue koko kirjoitus »

Se kaikkein vanhin elokuva

Elokuvan historian alkupisteenä pidetään yleensä Lumiéren veljesten elokuvanäytöstä vuonna 1895. Saksalainen filosofi Christoph Türcke on eri mieltä:

On virhe pitää elokuvaa uutena keksintönä. Aivan ensimmäiset elävät kuvat olivat performatiivisia [uhri]rituaalikuvia. Kun nämä liikkuvat kuvat siirtyivät ulkoisesta tilasta sisäiseen, henkiseen tilaan (…) ihmisen mieli Lue koko kirjoitus »